Avasin eilen illalla myöhään sähköpostini ja siellä oli lyhyt viesti, että novelini julkaistaan. Luin sitä muutaman kerran, ja tämän jälkeen luin novellini. Se oli lähettäessäni mielestäni hyvä, mutta viestin saatuani ja lukiessani novellin taas kerran läpi, minulle tuli olo.

Ei!

Ei, tämä ei ole hyvä.

Hieman samallainen olo kuin niissä muutamassa teoksessa, joita hiljaa puherran eteenpäin. Sellainen olo, jota olen koko elämäni itselleni sanonut.

Mnä en ole hyvä.

Mietin kuumeisesti pitäisikö minulla olla tekstissä nimimerkki, kirjailijanimi.

Ihan turhaa miettimistä. Kirjallisuuden alani, spekulatiivinen fiktio, on niin epäsuosittua, että kukaan ei tule muistamaan nimeäni yhdestä novelista. Eihän kukaan ole huomannut niitä teoksia, joita hiljaa netin syövereissä nostan ylös.

Ja tietenkin on muistettava, että noveli ei tule julkisuuteen ihan ensi viikolla. Prosessi minne se on tippunut kestää vielä ainakin tämän vuoden - joten ei mitään pelkoa. Tulevia asioitahan ei kannata murehtia.

Eikös juu?

Nämä oli ajatukseni tänään hiljaisessa yksinäisyydessäni. Uusi novelli on syntymässä ja sen tiputan seuraavaan kilpailuun, joka umpeutuu kohta. Pitää vain keksiä, miten novelli päättyy.

Se suuri ikuinen ongelma.