Tuli ohjelma
Ohjelma joka puolusti tiivistä rakentamista.
Tuli arkkitehti.
Arkitehti sanoi:".. ja tiivis rakentaminen on myös ratkaisu meidän yksinäisyyteemme. Emme ole niin yksin enää, kun asummee tiiviisti..."

Tuijotin naisarkitehtiä.
Kyllä mainitsen tässä turhaan sukupuolen.
Mietin.

Olen asunut kerrostalossa.
Olen asunnut todella lähellä muita.
Olen välttänyt muiden tapaamista talossa kuin heillä olisi ollut rutto.
Olen lukenut artikkeleita, joissa kerrotaan, miten rotat sekoavat, kun joutuvat elämään tiheässä.

Tiheä asuminen ei ole ratkaisu yksinäisyyteen.
Mutta tunnustan.
Jossain annan periksi.
Jos talossa on paljon lapsia, niin lapset löytävät toisensa.
Lapset oppivat elämään toistensa kanssa.
Ehkä myös siksi, että vanhemmat kannustavat heitä siinä.
Tiiviissä talossa lapsiperheet tutustuvat...

Mutta niin tekee myös lähiöalueella, omakotitaloissa. Siellä lapset löytävät toisensa, vaikka eivät asukkaan heti seinän takana.
Siellä lapset voivat olla rennompia.
Siellä on enemmän tilaa temmeltää.
Siellä on viihtyisämpää.
Siellä on vähemmän stressiä.

Katson arkkitehtiä.
Tiedän että arkumentti on roskaa.
Tiivis asuminen on ratkaisu vain energian kulutukseen.
Suurten massojen sullominen yhteen paikkaan ei tee ihmisistä onnellisempia.
Se tekee heistä tutkitusti stressaantuneempia.
He tutkitusti haluavat tutustua toisiinsa vähemmän.

Harvassa asumisessa ihmiset löytävät toisensa paremmin.
Harvassa asumisessa ihmiset ymmärtävät, miksi se naapuri on tärkeä ihminen.
Ei ole tuhatta ihmistä sekoittamassa tutustumista.

Tarvitaan vain vähän maalaisjärkeä ja ymmärtää, että tiivisrakentaminen ei ole ratkaisu yksinäisyyteen.