Sillä pienellä olivat aamut usein painajaisia.
Piti lähteä kouluun.
Piti mennä kärsimään.

Se pieni mietti, miten saisi aamun jatkumaan ikuisesti.
Ikuinen aamu, aina hetki ennen koulun alkamista oli unelma.

Se nuori näki myöhemmin elokuvan päiväni murmelina.
Oli katsomassa sitä elokuvateatterissa.
Pikku filmi, jonka ensi-illassa oli vain vähän ihmisiä.
Vitsit miten hyvä filmi.
Päivä kesti ikuisesti. Ei koskaan tuntunut päättyvän. Se nuori unelmoi, että jokin hyvä päivä olisi ollut sellainen.
Se pieni olisi huutanut riemusta, jos toistuva päivä olisi ollut viikon loppuna.
Riemuja on niin vähän elämässä.

Aamut muuttuivat paremmiksi sillä nuorella.
Ei enää tarvinnut pelätä.
Tai saattoi hermoilla. Miettiä, että löytyykö työtä.
Kyllä sillä nuorella oli pitkiä työttömyyskausia. Monia kuukausia. Piti käydä sosiaaliturvan luukulla. Se oli nöyryyttävää, mutta sai rahaa elämiseen.
Vielä nöyryttävämpää oli pyytää isältä apua.
Se oli äärimmäisen nöyryyttävää.

Myöhemmin aika kului. Aamuista katosi kokonaan pois pelko ja hermoilukin.
Aamut olivat enää vain rutiinia.
Tylsää rutiinia, johon kaipasi muutosta.

Ilosia aamuja on niin vähän.
Aamuja, jotka ovat täynnä innostunutta jännitystä.
Aamuja, joilloin ilo ja tietämys, että on jotain hauskaa pääsee vallalle.
Sellaisia aamuja kaipaa.

Hyvää huomenta.
Aloita päiväsi hymyllä.
Jotta edes sinun aamusi olisi erillainen.
Hymyile.
Minäkin hymyilen.

Ehkä juuri asennoituminen on ratkaisu.
Hymyllä elämässä on jotain...
Jotain mikä tuntuu joltakin.
Tiedän sen.
Tiedä sinäkin!
Hymy!