Kirjoittaminen on kuin kirjan lukemista sisältä. Kirjoittaminen on kuin haavin laittamista virtaan ja sanojen metsästämistä kuin kalojen pyytämistä koskesta. Tai kirjoittaminen on kuin suuren puun runkolla olemista. Alhaalla on juuret, jonka päälle tarina rakentuu ja ylhäällä valossa tulos, johon juuret heijastuvat.

Kirjoittaminen on myös tuskaa. Jokainen rivi on sielun nyhtäämistä itsestään. Jokainen sana on ajatuksien peilaamista alas. Jokainen kappale on tasapainoilua toisten kappaleiden tarinan kanssa. Jokainen sivu on yritystä saada teksti houkuttelevaan muotoon. Se on kovaa kivuliasta työtä kuin hakkaisi vasaralla seinää koko päivän ja koko yön. Mieli hengästyy. Toisinaan hengästyy vähemmän ja toisinaan enemmän.

Kirjoittaminen on myös kuin syömistä. Tiettyä ruokalajia jaksaa syödä tietyn määrän, mutta toista voi mahtua vielä lisää. Samoin tiettyä tekstiä voi kirjoittaa pienen pätkän, mutta toista tekstiä voi kirjoittaa paljon enemmän.

Jotkut kirjoittavat ajatusten virtaa.

Ajatuksen virrassaki on jokin sanoma. Tuota sanomaa voi olla vain vaikea tulkita oikein, sillä se ei yritä kertoa muuta kuin havaintoja. Mutta havaintojen tekijä on ihminen. Ajatustenvirta kertoo jotain ihmisestä, mutta ymmärtäminen on vaikeaa. Siksi ajatuksenvirta ei kiehdo ketään. Ellei sitä osaa kirjoittaa kiehtovaksi.

Minä haluan kirjoittaa tarinaa.

Haluan luoda tekstiä, jota on hyvä lukea.

Haluan kirjoittaa tekstiä, joka ei väsytä silmiä ja mieltä, vaan lukija jaksaa kulkea sen mukana.

Vain kirjoittaja väsyy kirjoittamiseen. Vai onko niin, että jos kirjoittaja ei väsy, niin lukijakaan ei väsy.

Ei ole.

Ajatuksen virta harvoin kiehtoo, kuten juuri totesin. Hyvä teksti vaatii jotain joka sytyttää. Sanojen leikkiä Kuvia sanoilla. =)

Kyllä. Olen palanut takaisin blogiini. Pimeys on laskeutumassa maahan ja talvi tulossa. On aika herättää kirjoittajan blogi taas eloon.

Tervetuloa.

Matka jatkuu.