keskusteluharjoitelma kaiken keskelle.

Juttua vaan.

Kahvila.
Sellainen pintakahvila.
Siinä lähellä siltaa, torista kiven heiton päässä, kaupunki-info melkein vastapäätä.
Nimeä mainitsematta.
Kiva paikka kesällä ja tämä kertomushan sijoittuu kesään, kun lehmukset ovat vihreitä ja kastavat jalankulkijoita mahlalla, elleivät osaa varoa; auton katoilta mahlaa on vaikeampi kuurata, mutta onneksi on autonpesukoneita, jotka pelastavat omistajan tuskalta.

" Kiva kun tulit," Jaakko sanoi Matiakselle, jonka kanssa istui kahvilan perimmäisessä nurkassa. Jaakko ei juonut kahvia.
" Miulla ei ollut juuri nyt mitään parempaakaan," Matias vastasi. Matias joi kahvia. Kahvi oli miehen nautinto. Aamujen pelastus. Joskus päivänkin pelastus.
" Ei menty enää mihinkään räkälään," Matias lisäsi hymyilen.
" Sait minut vakuuttuneeksi sen viime käynnin jälkeen lopullisesti, että räkälät eivät kuulu elämääni," Jaakko sanoi.
Matias ei sanonut tuohon mitään. Maistoi vain kahvia.
" Jos olisit tuntenut meikän aikasemmin, kysyisin olenko muuttunut," Jaakko sanoi ja katseli kahta tyttöä, jotka tulivat sisään kahvilaan ja tutkailivat tiskin luona, mitä ottaisivat. Myös nuori myyjätär näytti Jaakosta varsi munkiinmenevältä.
" No, ainakin olet muuttunut siitä kun ensikerran tavattiin. Olit aikamoinen rääsypekka tien poskessa," Matias ilmoitti.
" Pitää käydä alhaalla, jotta alkaa ymmärtää asioita," Jaakko totesi, " Kiitos kun otit meikän kyytin. Ties missä olisin nyt. " Jaakko piti tauon," Kiitos kun aloit puhumaan kanssani...."
Jaakko katsoi kahvilan naisia uudelleen.
" Taisin selostaakin monta kertaa millainen naistenmies olen ollut," Jaakko jatkoi puhumistaan.
" Kyllä," Matias tokaisi yksikantaan kommentoimatta enempää.
" Kuuntelin itse sitä tarinaasi sinusta ja siitä EX-tyttökaverista. Minä olin katellinen sinulle. Mietin, että olisihan se mahtavaa saavuttaa mielten yhteys toisen ihmisen kanssa ja olla vain hänen kanssaan. Minulla se ei ole koskaan onnistunut."
" Eihän se toiminut minullakaan," Matias tokaisi.
" Mutta yritit. Minä en ole koskaan edes oikeasti yrittänyt," Jaakko sanoi.
Sitten Jaakko ei enää vilkuillut kahvilan naisia.
" Siskoni haluaisi kahta asiaa," Jaakko aloitti.
" Ja?" Matias sanoi.
" Hän ehdotti että alkaisin käydä kallonkuristajalla ja että alkaisin johonkin hänen projektiinsa apulaiseksi. Hän varmaan palkkaisi minut tekemään jotain juttua."
" Kuulostaa hienolta."
" Nuo likat jotka tulivat tänne juuri. Kumpikin on saatanan hyvän näköisiä..." Jaakko sanoi," Tällaisia minä ajattelen yhtä mittaan. En minä ole paraantunut, olen vain shokissa. Tipun nopeasti takaisiin vanhoihin rutineihin, kun pääsen shokistani...." sanat olivat itsetutkiskelua. Mies vilkuili nyt kassatyttöä.
" Ajattelin että siskoni voisi olla oikeassa siinä kallonkuristajasta," Jaakko sanoi," juuri siksi. En taida oikein haluta siihen vanhaan elämään. Mutta ryhtyä taas tekemään jonkinlaista toimittajan hommaa?"
" Sinä olet hyvä puhumaan. Työ on vain ammatti. Ei se ole persona. Ihminen tekee itsensä itsensä kaltaiseksi, eikä siihen ammattinimikkeet niin paljon vaikuta. Ammatti on enemmän siinä mukana tuleva juttu."
" Mutta ollaan kuitenkin kahdeksantuntia päivässä tekemässä hommia. Joskus enemmänkin. Kyllä ammatilla on merkitystä ihmisen personalle. Onhan se sentään iso pala heti nukkumisen jälkeen. Tai no ihan yhtä iso pala." Jaakko sanoi katsoen pöydän pintaa, ei enää kassatyttöä.
" Mutta oikeasti mietin että jos yrittäisin siirtää opintoni tänne, pois siltä pohjoisesta. Täällä on parempi yliopisto, tai niin voisi luulla. Aloittaisin kaiken alusta. Mutta haluanko olla toimittaja?"
" Siihen kysymykseen en osaa sanoa mitään," Matias totesi, " Se on sinun itsesi päätettävissä."
" Sinä aiot jäädä tänne? Niinkö sanoit?" Jaakko jatkoi." Sinähän opiskelet ja teet siellä idässä..." Jaakko rypisti otsaansa.
" Niitä puutarhajuttuja," Matiasta hieman suututti, että ystävä edes kysyi moista asiaa, vaikka se oli käyty monta kertaa läpi.
" Mutta et sinäkään aio enää jatkaa vaan vaihtaa muuhun," Jaakko sanoi.
" Minun ratkaisuni ei ole sinun." Matias sanoi." Mutta totta, ajattelin alkaa tekemään jotain muuta."
Jaakko oli hiljaa. Hän pyöritti lusikkaa teemukissa. Matiaksen kahvi oli jo juotu.
" Sisko kaipaa apua siihen juttuun. Sinä tarvitset jotain työtä ja minun pitää päästä raiteilla. Lisäksi minä olen kiitollisuuden velassa. Vanha minäni olisi heittänyt piut ja paut, mutta minä olen muuttunut..." Jaakko puhui melkein itsekseen," Mitäs jos sinä lähtisit porukkaan mukaan. Opettaisin näitä toimittajan hommia ja järjestettäisiin sinutkin opiskelemaan alaa." Ehkä se oli puolinainen vitsi Jaakolta.
Mutta hän tarkoitti asiaa silti sydänmestään.
" Aika tarjous, mutta siskosi taittaa päättäää asiasta," Matias sanoi. " Sitä paitsi mitä tuo oikeasti tarkottaisi?" Matias lisäsi.
" Ei aavistustakaan," Jaakko tokaisi," Mutta mehän otamme selvää mitä se lopulta tarkoittaa. Sinähän etsit elämääsi täydellistä muutosta ja minä etsin itselleni tukea. Voitaisiin saman tien olla vaikka työkavereita tai jotain. Katsoisit perääni, että en sorru viinaan ja ylenmäärin yritä iskeä tuolaisia," Jaakko nyökkäsi yhä näpäskämmältä näyttävää kassatyttöä. Tyttö oli jo huomannut miehen katseet ja yllättävästi hymyili huomatessaan toisen nyökäytyksen.
Katsoi suoraan silmiin.
Jaakko tiesi, että tyttö olisi vapaa. Vain kysymys riittääisi.
Kysymystä ei koskaan tullut.
" No, kuten sanoin. Minulla ei juuri nyt ole mitään. Olen laittanut hakuilmoituksia erillaisiin paikkoihin. Eli kyllä minä voin katsella, mitä voisi tulla. Mutta jos löydän hyvän työn, niin mietin asiaa sitten uudelleen."
" Sopii ihan hyvin," Jaakko heitti kättään. " Juttelen siskon kanssa. Tänään. Eiköhän me jotain keksitä. Siskon pitäisi myös olla sulle kiitollinen."
Tosin Jaakko ei tiennyt oliko sisko koskaan mistään kiitollinen.
Siskolla oli aina ollut outo etäinen puoli.
Aivan kuin jokin salaisuus, johon ei päässyt käsiksi.
Mutta pikku juttu.
Ei liittynyt tähän tarinaan lainkaan.
Tätä mieltä Jaakko oli.