Erkki vuodenmaanniska, kovan onnen soturi. Näin mies itseään kutsui joskus pimeinä talvi-iltoina makaessaan vuoteessaan ja katsoessaan makuuhuonen panelikattoa. Hämärässä katossa oli kuvioita, jotka olivat miehen silmissä elämän näytelmää.

Katossa oli aaltoja, jotka kuvasivat elämän pohjia huippuja.

Katossa oli kasvoja, jotka kuvasivat kadonneita ihmisiä.

Katossa oli tapahtumamerkkejä, jotka kuvasivat menneitä kokemuksia.

 

Makuuhuone oli hiljainen, kuten Erkin elämäkin.

Erkki vuodenmaanniska, kovan onnen soturi.

Erkin elämä oli ollut kovaa. Hän oli ajelehtinut epämielyttävästä kokemuksesta toiseen. Nähnyt paljon pahuutta.

"Minä tein lupauksen." Erkki miettii itsekseen katsoen katossa olevaa suurta tummaa kuviota. Tuo kuvio symboloi Erkille kaukaista valaa. Ihan vain itselle hän oli antanut komennon. Näin tulen tekemään.

"Lupaan, jos eteeni tulee ihminen, jonka elämä on ollut kurjaa, tekeväni hänestä onnellisemman." Lupaus.

Erkki oli antanut lupauksen, koska kukaan maan päällä ei näyttänyt tekevän mitään pyyteetöntä toisen hyväksi. Erkki tunsi hyviä ihmisiä, joiden ainoa todellinen motivi oli ollut itsekkyys. Heillä oli halu näytellä hyvää, mutta todellisuudessa vain ulkokuoren verran.

Naisiin Erkkki oli menettänyt kaiken luottamuksen. Naiset leikkivät tunteilla, ailahtelivat ja saivat miehen itkemään viikkokausia salaa itsensä uneen.

Erkki oli pitänyt lupauksensa. Hänen vaimonsa oli sairas ihminen. Alkuaikoina sairaus ei ollut kovin paha, mutta ajan kuluessa ongelmat vain kasvoivat. Vaimolta saattoi mennä reisiluu poikki vain istuessa. Kuolema saattoi vaania, jos vaimo kaatui. Vaimon elämä oli koko ajan enemmän tai vähemmän kilpailua kuolemaa vastaan. Erkki auttoi häntä parhaansa mukaan. Teki omien töidensä lisäksi, omien harrastuksiensa lisäksi, kotityöt ja kaikki loutkin työt. Elämä oli ahertamista. Elämä oli kuin eläisi lapsen kanssa, joka koskaan ei kasvaisi aikuiseksi. Ikuista hoitamista.

Toisinaan sielun pohja oli täynnä intohimon kaipuuta, sellaisen intohimon, jota tämä liitto ei voinut suoda. Sielu oli kaipuuta voida toteuttaa monia unelmia. Sielu oli kaipuuta seksiin ja moniin asioihin, joita tämä liittoi ei toteuttanut.

Maailma on kylmä paikka.

Erkki oli varma, että maailmassa olisi olemassa montakin ihmistä, jotka voisivat edes hetken suoda miehelle lepoa lupauksensa pitämisen keskellä. Erkki tiesi että heitä olisi. Mutta...

Erkki oli paljon miettinyt, miten sekopäisiä ihmiset olivat.

Ihmiset julistivat tiettyjä moraalisääntöjä, mutta rikkoivat itse niitä, jos siltä tuntui.

Ihmiset sanoivat, että lähimmäistä pitää auttaa, mutta eivät tehneet oikeasti niin, koska laittoivat aina itsensä tärkeämmäksi kuin lähimmäinen. Kellekään ei tullut mieleen, jos kaikki auttaisivat toisiaan, niin maailma olisi ehkä onnellinen paikka.

"No minä ainakin olen auttanut. Olen auttanut, vaikka olisin maailman ainoa ihminen, joka harrastaa auttamista." Erkki miettii siinä hämäryyden keskellä.

Erkkiä väsyttää.

Hän on usean kerran miettinyt merkittömän elämänsä päättämistä.

Hän on usean kerran pohtinut, miten voisi paeta tätä maailmaa, sinne mistä ei ole paluuta.

"Olen liian pelkuri."

Elämän halu Erkin sisällä on kovempi kuin kuoleman kaipuu. Ja - Erkki huokaisee tätä miettiessään - niin moni asia menisi sekaisin kuolemasta.

Erkkiä itkettää, mutta hän pitää itkun sisällään. Väsynyt mies, joka ei ole kokenut suuria asioita elämässään lainkaan. Rakkauden huumaa ja villejä hetkiä naisen kanssa.

Erkki katsoo kattoa väsynein silmin.

"Jos unikeijuja olisi, jotka toteuttavat toiveita, niin toiveeni olisi kokea, jotain ihanaa."

Mitä ihana olisi

Sitä Erkki ei osannut sillä hetkellä päättää. Uni valtasi silmien luomet ja mies sammui pimeyteen, jossa ei tarvinnut pohtia maailman huolia.

Saattoi vain nukkua onnellisen pienen toven aina aamuun asti.