Allas oli ensimmäisessä kerroksessa. Poistuin aamuisin varhain huoneestani, kun vielä oli pimeää ja hiivin alas. Sauna oli syttynyt aina automaattisesti tuntia aikaisemmin, joten pääsin ensin lämpimään ja vasta sitten vasta veden syleilyyn.

En ole koskaan ollut uimahullu, mutta jostain syystä oli nautinto uida autiossa uima-altaassa ja katsella, miten lumi kosketti isoja ikkunaruutuja, jotka loivat seinäm.

Lasinen palatsi keskellä lumimaisemaa.

Minä uimassa sinisessä ja lämpimässä vedessä.

Sammakkoa.

Kun nousee altaan reunoille ja katsoo ulos, jossa ei vieläkään näy nousevan auringon kajoa, huomaa miten talon valonheittimet kiilaavat kehiä alas laakson pohjalle. Siellä on tuttu järvi, jonka aalloilla on kesällä hyvä käyttää intiaanikanotin meloja.

Miten olin rakastanutkin noita hetkiä kanootin kyydissä.

Miten muistelenkaan noita aikoja.

Kohotan muistoni eteeni ja mietin, miltä tuntui meloa pohjoisen kesässä.

Miltä tuntui meloa tunturilammessa.

 

Antaudun uima-altaalla usein kelluntaan ennen kuin nousen ylös ja siirryn takaisin saunaan. Pian on sukellettava ulos pakkaseen katsomaan kuinka paljon on lunta riuhdottava pois kulkureiteiltä.

Talvi tunturissa on haastava kokemus.

Mutta talvessa on aina ilon hetkiä.

Uima-allasta ilman ei pidä pohjoisen tuuleen mennä!