Olin kahden kaukomaan tytön kanssa liikkeellä.
Olimme menossa syömään.
Meille oli suotu mahdollisuus syödä tukholmalaisen koulun ruokalassa.
Kiitos muutamasta hyvästä teosta, joita olimme olleet tekemässä.
Hyvä kiitos nälkäisille vapaaehtoisille.

Pitkällä hollantilaisella tytöllä, jota katsoin joskus ihastus silmissäni oli päässään hattu.
Hattu oli erikoinen.
Sanoin jopa vaikeata kuvata.
Naisten hattuja.
Pitkä tyttö piti siitä kovasti.
Väriltään ruskea, mutta  siinä oli muita ruskeaan sopivia värejä siellä sun täällä.
Kaunis hattu.

Ruokalan ovella.
" Täällä ei saa pitää hattua päässä," ilmoitti joku nainen ruotsiin taipuvalla englannilla.
Pitkän tytön kasvoille tuli surkean pienen hiiren ilme.
" Oi, anteeksi," hän sanoi ja otti hatun pois päältä.

Myöhemmin ruokapöydässä toinen tyttö, unkarilainen, näytti loukkaantuneen ruokalan ovella olleen vanhan naisen määräyksestä.
" Että kehtasikin. Ei naista saa pyytää riisumaan hattuaan. Ei ymmärtänyt mitään tavoille."

Minä en sanonut mitään.
Söin ja mietin.
Tunsin tuon ikivanhan etiketti säännön.
Miesten on riisuttava hatut tullessaan sisään, mutta naisilta riisumista ei saa pyytää.
Tavat muuttuvat.
Näin pohdin syödessäni.
Monet miehet kulkivat marketeissa hattupäässä. Kukaan ei heitä pyytänyt riisumaan niitä.
Tavat muuttuvat.
Olimme syömässä julkisessa ruokalassa. Julkisissa ruokaloissa on erilaisia tapoja.
Mutta...
Olisiko syömisessä ongelma, jos naiset saisivat käyttää hattua.
Lasten maailmassa olisi, sillä silloin kaikki haluaisivat käyttää hattua.

Pitkä tyttö ei ottanut kantaa toisen tytön paheksuntaan.
Pitkä tyttö oli opettaja.
Ehkä hän ymmärsi ongelman.
Se toinen tyttö sai paheksua.
Ehkä hänkin ymmärsi joskus.
Ehkä unkarissa vanhat tavat ovat vielä syvällä. En ole koskaan käynyt, joten en tiedä.
Tapoja on erilaisia.
Jatkoin syömistäni ja olin koululle kiitollinen.
Kiitos.
Jos muistatte vielä.