Jo varhain huomasin mikä toi värinä tunteen; sellaisen tunteen, joka muistuttaa vähän kuin ruumis kehräisi kissan lailla...
Nauttii suunnattomasti...
Kun joku tekee jotain hyvää minulle ja voin katsella sitä.
Asettelee tavaroitani.
Leikkaa hiuksiani hyvin.
Paketoi lahjaa.
Mitä tahansa, mikä tuo hyvän mielen.

Tunne tulee vain harvoin.
Niin harvoin on pyyttettömiä auttajia.
Niin harvoin on ihmisiä, jotka haluavat vain auttaa toista.

Olla mieliksi.
En edes muista, koska viimeeksi tunsin tunteen.
Siitä on iäisyys.
Ehkä jonkun joululahjan käärinnän yhteydessä.

Niin vähän enää nykyään kukaan on pyytettön.
Tai sitten teen kaiken itse.
En tiedä.
Ehkä en nauti enää noista pienistä tilanteista.
En todella tiedä, minne tunne on karannut.

Mutta uskon, että se on jossain. Se vain odottaa. Kyllä se joku päivä tulee ja potkaisee jaloille.
" Moi olen täällä taas!"
Se tietenkin hymyilee kun tulee.

Teksteissäni on kovasti hymyä viime aikoina.
Positiivisuus auttaa.
Ehkä positiivisuus tuo hyrinätunteen taas takaisin.
Saa nähdä!