Se nuori iski tennispalloa.
Sellaista keltaista lätyskää.
Pehmeää, mutta samalla niin kovaa.
Pallo lensi kovaa. Pomppasi verkon toisella puolella korkealle. Hahmo verkon toisella puolella löi pallon takaisin.
Hahmo verkon toisella puolella piti sitä nuorta kamalana ihmisenä-
" Sen kaverikin, joka kävi täällä juhannuksena," se hahmo siellä toisella puolella oli puhunut toiselle ihmiselle," Se oli ihan kamala."

Siitä nuoresta ei tuntunut hyvältä.
Hän piti hahmosta verkon toislla puolella.
Todella kiva.
Ei tiennyt miksi.
Ihmetteli sitä itsekin usein.
Mutta tuntemuksia on joskus vaikeata hallita.

Hahmo tunsi aivan toisella tavalla.
Se nuori oli kuin työntövoima, joka puski voimalla.
Hahmoa varmaan yökötti sen nuoren seura.

Masentavaa.
Todella masentavaa.

Sillä nuorella oli tunne, että on maailman suurin luuseri.
Sitä se nuori varmasti olikin.
Ei kovin hääppönen kommenttin näin jälkikäteen.
Ei todellakaan.

Se nuori mietti.
Jonain päivänä minä olen vielä jotain. Jotain suurta. Jotain mikä saa tuon hahmonkin katumaan ja miettimään, että olikon niin kammottava.
Turha toivo.
Olemma kaikki täällä vain pikku muurhaisia.
Huokaisu.
Ja oikeasti - halusiko se nuori koskaan olla jotain suurta ja näkyvää. Varjoissa on niin paljon turvallisempi vaeltaa. Valossa on vaarallista.
"Living in daylight"
Kappaleen sanat kertovat kaiken.


Se nuori mietti usein osaamme.
Vaikka ei haluaisi suurta osaa, haluaisi aina onnellisen osan.
Miksi toiset syntyvät  onnekkaiksi ja kaikki sujuu kuin unelmissa tai kirjoissa tai elokuvissa. Miksi ne onnekkaat valittavat elämäänsä, vaikka kaikki niillä on niin hyvin?
Ja taas toiset.
Arpakuutio syntymässä ei anna meille kaikille hyviä pisteitä.
Joillekin se ei anna pisteitä juuri ollenkaan.

Se nuori pohti, että halusi elämänsä aikana tehdä jokun arpakuutioiden hylkäämän elämän onnelliseksi edes hetkeksi; omaa elämäänsä ei selvästi voinut sellaiseksi tehdä.
Mutta edes jonkun toisen.

Näin ajatteli siellä tennispalloa lyödessään.
Näin ajatteli rikkoessaan hyvät tennistossut bituumipinnoitteisella kentällä.
Vitsit, miten kenkät katoavat silmissä bitumipinnoitteen ahnaaseen kitaan.
Uskomatonta.
Ehkä se tenniskanttä myös söi sieluja. Teki ihmisistä sieluttomia, kuten tuosta hahmosta kentän toisella puolella. Ehkä tenniskenttä olikin kaikkeen syynä.
Äh!
Tennis on kiva peli.
Kaikki tenniskentät ovat unelmien pintoja.
Siinä neliöllä hakatessa pientä keltaista pallo saattoi tuntea itsensä vapaaksi.
Ei pelkoa.
Ei hermostuneisuutta.
Oli vain pallo ja maila, ja mailalla oli lyötävä palloa.

Tenniskenttiä ei voi olla kaipaamatta.
Lähtekää joku pelamaan tennistä kanssani!
Otetaan huomiseksi vuoro.
Siitä tulee kivaa!
Jippii!