Ihmisillä on tunnettu hieno tapa, joka joskus ärsyttää liikkuessa kaupassa.
Laumaeläinten käyttäytymispiirteitä:

Pääkulkuväylä. Ihmismassat kulkevat tätä reittiä pitkin poikin tilaa.
Muutama ihminen asettuu keskelle väylää mahdollisemman leveästi juttelemaan; tarpeeksileveästi, että muiden on vaikeata päästä heidän ohitseen.
Hienommillaan alkaa syntyä ruuhkaa.
Keskustelevat eivät mitenkään noteraa tekostaan. Jos heille sanoo:
" Hei viitsisittekö väistää?"
He katsovat hämmentyneinä takaisin, kuin sanoen miksi ihmeessä? Eihän maailmassa ole kuin me ja muita ei olekaan.

Pariskunta. Pariskunta etsiin kaupan hyllyiltä jotain. Yleisimmin nainen etsii. Mies peittää kärryillä mahdollisemman suuren alueen kaupanhyllyistä, niin että niille eivät muut pääse. Nainen peittää hänen takanaan myös maksimaalisen alueen. Parhaimillaan kummallakin on oma kärry ja ovat hyllyn edessä niin, että siihen ei pääse käsiksi, vaikka ainoa asia, joka heitä kiinnostaa on äärimmäisen kapealla alueella. Mies viheltelee itsekseen ja mietiskelee omiaan.
Näyttää peräti vähä-älyiseltä apinalta, vaikka selvästi ajattelee olevansa nero.

Näistä kummastakin on variaatioita. Parhaimmillaan kaksi pariskuntaa on asettunut kaupan keskuskäytävälle neljän ostoskärryn kanssa mahdollisemman leveälti. Pariskunien naisen kätkättävät ja miehet viheltelevät itsekseen ja katselevat aivan muuille maille reakoimatta mitenkään ruuhkaan, jonka aiheuttavat.

Ihmisillä on äärimmäisen hienoja tapoja, joita pitäisi kehittää enemmän.
Toisten huomioonottoaminen on aivan liian arvostettu taito maailmassa.
Älkää vain harrastako sitä!