Oli synkkä ja sateinen ilta. Ilma oli puolisateinen ja puoliusvainen. Pisarat olivat pieniä möhkylöitä, joita oli vaikea huomata. Lähtiessäni en kutsunut sitä sateeksi. Takaisin tullessani saatoin kutsua pisaroita jo pieneksi tihuttamiseksi. Jos olisin englantilainen, kutsuisin tätä aurigon paisteeksi.

Sää.

Tuo kirjallisuuden lempitarinointiaihe. Kun mitään muuta kertomista ei ole, niin kannattaa kuvailla, minkälaisessa säässä kirjan tapahtumat liikkuvat. Hyvä kirjoittaja kuvaa sään luentevasti muutamalla sanalla ja keskittyy tämän jälkeen asiaa. Huonompi kirjoittaja jää pakisemaan pitkään sään ihmeistä. Tosin maailmankirjallisuuden mestarit voivat pysähtyä säähän oikein kunnon toviksi.

Onhan sää kaunista kuvattavaa.

Pienet kertomukset, joita netti on tulvillaan, kertovat usein, miten joku kulkee rannalla tai niityllä ja miten vesi elää eri olomudoissaan.

Sää on sama kuin vesi hyvin usein tarinoissa. Toisinaa sää on myrskyä ja kriitikot kieltävät tekstin aloittamista sanalla: oli myrskyisä yö... Onko kukaan oikeasti miettinyt, miksi muka noin ei voisi aloittaa. Onko järkevää perustelua, miksi tuo tapa olisi huonompi kuin aloittaa sanalla: "Satoi vettä" tai "Aurinko paistoi".

Perusteena voisi olla, että säästä puhumien on rumaa...

Mutta ihmiset puhuvat paljon säästä. Kun kävelymatkani päättyi kaupan pihaan, nousi autosta kaksi mustavaatteista romaaninaista. Toinen naisista kuulutti kovaan ääneen:" Kun täällä kastuukin." Minusta ei silloin ei vielä edes tihuttanut.

Sisällä kaupassa en kuullut kenenkään puhuvan säästä. Toisaalta keskityin niiden parin asian etsimiseen, joiden takia olin pimeässä yössä liikkunut. Veikkaisin monenkin puhuneen kaupassa säästä siellä ollessani.

Itse kuvailen usein vettä. Minun tarinoideni sankarit voivat kastua sateessa litimäriksi tai he vain katselevat järven siloista pintaa.

On kirjoja, joissa ei juuri mainita vettä lainkaan.

On kirjoja, joissa sää ei ole tärkeä elementti.

Nuo kirjat ovat taitavia luomuksia, sillä niissä viedään lukijaa eteenpäin aivan toisenlaisilla elementeillä. Ne eivät ole lukijan kanssa small talkin puhumista, vaan raakaa asiassa liikkumista. Todellisia sananvientejä, joita me amatöörit ihastelemme hämmentynein katsein.

Minä kuitenkin kastuin palaatessani kaupasta kotiin. Sade kiihtyi ja housuni tuoksuivat kosteilta ja tuntuivat kosteilta kotona. Nahkatakkini ei näyttänyt edes huomanneen sadetta, mutta epäilen kyllä toista. Ostokseni olivat turvallisesti prisman muovikassin sisällä ja purettuani kuorman söin herkullisen voirinkelin.

Olen aina rakastanut sadetta. Ehkä juuri sen takia kirjoitan siitä mielelläni.