Niin monet kirjoittavat blogejaan syöntäen niihin kauniita sanoja. Kauniita kiermuroita. Katseita, joissa säkenöivät lumihiutaleet tippuvat taivaalta. Makea tuuli puhaltaa mereltä ja karamelisoi ihon sokeriseksi levyksi. Kimaltevia peilikuvia loikkii ylös lammikoista. Ilma tuoksuu hormalta keskellä saharan autiomaata.

Kauneuden luominen tekstiin ei ole itsetarkoitus.

Kauneus ei ole aina se, mikä herättää ihmisen.

Kauneus koskettaa kuitenkin tunteita.

 

Sana kaunis tuo jo melkoisia mielikuvia.

Minä pidän teksteistä, jotka ovat täynnä kauneutta. Kauneus ja tunteet ovat asioita, joita kuvat näyttävät vain pintapuolisesti. Sanat antavat niin paljon enemmän.

Mutta jos haluaa todella herättää tunteita.

Mutta jos todella haluaa saada lukijan miettimään.

Sana Ruma on tehokas.

Se tuo ristiriitaa.

Metsän laidalla oli likaisia pyöriä kasassa, joiden päällä kuhisi epämielyttäviä kovakuoriaisia. Jostain kuului kammottavaa vaikerrusta. Maa oli mustaa ja likaista. Tuulen kosketus murhasi keuhkot. Yskinää, joka vei hengen.

Pelko ja inho ovat kovia tunteita - ja ne muistaa niin paljon paremmin kuin kauniit maalailut.

Olen väsynyt yrityksiin luoda kauniita sanoja blogeissa, vaikka itsekin viljelen niitä.

Niin paljon parempia ovat blogit, joissa pureudutaan elämään itseensä ilman maalailuja.

Niin paljon parempia ovat blogit, jotka keskittyvät todellisiin tunteisiin kuin yrittää vääntää kauneutta tyhjästä.

Elämä ei ole pelkkää kauneutta.

Elämä on realiteettejä.