Se  osui kätösiin eräänä päivänä.
Sen pienen omistama pieni häkki, jonka isä oli tehnyt.

Sillä pienellä oli seebrapeippoja.
Pariskunta.
Aivan kaksi kappaletta.
Tai muutaman hetken välillä kolme, kun peippojen pikkuinen opetteli elämään.
Tai hetken ennen kuin peippo naaras nirhasi oman lapsensa.

Aika julmia.
Seeprapeipot nimittäin.

Häkki oli pieni. Mutta häkissä oli iso ulos ja sisäänkäynti. Ai niin sille on nimikin.
Ovi.
Häkki oli valkea.
Isä oli hitsannut sen kokoon työpaikallaan ja maalannut sen.
Paksua valkeaa maalia, joka ei koskaan irronnut teräksestä.
Nytkin aikojen jälkeen metallia saattoi kopistaa ja maali oli siinä lujasti kiinni.
Isä oli koonnut häkin rakkaudella.
Se pikkuinen oli halunnut lintuja itselleen.
Isä halusi toteuttaa sen pienen toiveen.
Isä oli jollain tavalla rakastanut poikaansa.
Tasolla, millä osasi sitä tehdä.
Tekemällä sille pikkuiselle esineitä.

Se pieni päästi aina välillä äidin ja isän kanssa linnut lentämään asuntoon.
Linnut olivat iloissaan. Seenrapeipoista saattui hähdä ilon, joka sädehti.

Sädehti, kun pienet siivet saivat enemmän ilmaa alleen.
Sädehti, kun piene siivet viilettivät yli olohuonen maton,
siellä korkealla katon rajalla.
Sädehti, kun tilaa oli olla enemmän. Ei enää kaltereita.

Ne laskeutuivat kellolle.
Sille rakkaalle kellolle, joka yhä tikittää samassa asunnossa seinällä, vaikka isä on jo kuollut ja äiditäkin on enää haalea muisto jäljellä.
Kellon päätä ne tarkkailivat huonetta. Sitä ainoaa maailmaa, jonka tunsivat.

Ne laskeutuivat verhotangolle.
Ne rakastivat myös sitä piiloa.
Mutta lopulta linnuille tuli aina nälkä.
Ne lensivät takaisin valkeean häkkiinsä syömään.
Se pieni napsautti aina silloin oven nopeasti kiinni.

Jäivät linnut taas satimeen.
Myöhemmin ajatellen...
Pieni häkki saattoi olla julma paikka linnuille.
Kuka pitää häkeistä?
Se pieni ei ainakaan haluaisi olla häkissä.
Ei koskaan.
Mutta silloin se pieni ei miettinyt asiaa. Silloin se pieni oli aivan liian pieni miettimään suurempia kuvioita.

Aika kului.
Linnut vaihtoivat häkkiä.
Iso häkki.
Kaupasta ostettu ja tilavat. Tarkoitettu undulaateille tai papukaijoille.
Ei enää neliskanttinen, vaan pyöreä pohjainen.
Enemmän tilaa lentää.
Vähemmän vankilan näköinen.

Aika kului.
Äiti sairastui allergiaan.
Noihin aikoihin psyko oli jo ilmestynyt taustalle.
Kun linnut piti laittaa pois, psyko ilmoittautui innokkaaksi.
Antoi linnut psykolle.

Kesti viikon.
Linnut kuolivat.
Psyko väitti sen pikkuisen olevan syypää.
Vanhat linnut.
Ja Psyko ei osannut hoitaa niitä.
Tappoi ne alkumetreillä.
Ja syytti siitä sitä pikkuista.
Itse ei tietenkään voinut olla syypä.
Ei tietenkään.

Se pikkuinen ei tiennyt, mitä oli tapahtunut. Mutta tiesi, ettei linnuissa ollut mitään ongelmaa ennen psykoa.
Mutta asia oli tietenkin odotettavissa.
Miten mikään pystyi elämään psykon käsissä.
Hirviö jo pikku lapsena.
Elämä on julmaa.

Seebrapeippo parat.
Ne lauloivat kauniisti.