Aloitin tämän blogin kirjoittamisen lapsuudestani. Lapsuudesta jatkoin pieniin tarinoiden luonostelmiin, joita sekoitin nuoruuteni päivien kanssa yhteen. Halusin kirjoittaa erillä tavalla asioista. Halusin löytää oman toisenlaisen tyylini, joka ei ole sama, jolla kirjoitan varsinaista tekstiä.

Halusin leikkiä sanoilla.

Halusin tuoda esiin mielikuvia.

Halusin kartoittaa mieltä ja ajatuksia.

 

Olen mielestäni onnistunut tavoitteissani. Joku lukija kerran kysyi, miten on mahdollista, että postaan niin monta kertaa päivässä ja vielä ihan erinlailla postauksilla. Kun käyttää mahdollisemman lyhyen ajan postaukseeen, niin on se mahdollista. Kun ei pyrikkään tekemään tekstistä mahtavaa ja kaunista, vaan kirjoittaa tuntemuksensa ylös, niin se on mahdollista. Kun heittää itsekritiikin roskakoriin, niin se on mahdollista.

Blogeilla on vähän lukijoita. Tämä blogi on saanut 11 kommenttia, mutta kommentit ovat tulleet pääosin omien kommenttieni maininkeissa. Vain muutama kommentti on tullut oikeasti puskista. Kommentoiminen on vaikeaa, mutta vieläkin vaikeampaa on tavoittaa tekstillään ketään. Ja sitäkin vaikeampaa on tavoittaa lukijoita, jos kirjoittaa paljon ja vaihtelevalla tyylillä. Lukija ei jaksa lukea, jos sanat eivät häntä kiinosta.

 

En pidä tekstejäni kiinnostavina. Joskus alkupuolella pyysin kommentoimaan, jos sattuu käymään sivullani. Ehkä yksi ihminen näki pyyntöni ja kommentoi. En ole niin optimistinen, että uskoisin jokun lukevan tämän kohdan ja innostuvan sanomaan hei. Varsinkaan internettiä kiertävät botit eivät osaa kommentteja laitaa alas. Ne jos sanoisivat hei, niin olisinpa suosittu... Tosin niin olisivat tuhannet ja tuhannet muutkin, joiden sivuille nuo botit kurkistavat vuorokauden lukuisten tuntien aikana. Mutta olisin kyllä kiinnostunut Norjalaisesta botista, joka osaa tupsahtaa sivuani tekstiäni skaanamaan melko nopeasti muutosten jälkeen. Googlekin vierailee, mutta hän tai se ei jätä niin selviä jälkiä internetin mereen kuin tämä Norjalainen veitikka. En kuitenkaan jaksa tutkia asiaa enempää, sillä jäljittäminen on tyhjien kuorien metsästämistä. Ainoan riemun saa vain jäljittämisestä, lopussa ei seiso mitään kiitosta,

Mutta lukijani. Piristä  minua. Laita kommentti ja sano minulle hei!