Se oli jo kolmas vuosi keskellä pienten viidakkoa.
Olin yksin, kuten aina.
Kukaan ei koskaan ollut kanssani, enkä ymmärtänyt miksi.

    Pyöreä poika saapuu juosten. Olin yhden koulurakennuksen puista tehtyjen korkeiden portaiden luona
    “… usuttavat yhtä poikaa hakkaamaan sinua.” pyöreä poika selittää pitkään.
    Minne menisin pakoon alastomalla koulupihalla.
    Tämä on taas yksi lukemattomista samanlaisista päivistä, jotka on vain kestettävä.

    Tulee se pieni, joka On ihan sekaisin.
    Pää sillä on aivan muualla ja tilalla pelkkää agvesiivisuutta.
    En tee mitään. väistelen vain. Minuun ei satu. Ei fyysisesti.
    Tilanne ohi

    Minä itken luokassa. Miksi minulle taas tehtiin tätä.
    Opettaja sanoo:” Kyllä sinun on opittava pitämään puolesi,” kaikkien kuullen.
    Onneksi minua ei voi enää masentaa enemmän.
    Kuinka monta vuotta tätä vielä on?