Sillä pienellä oli  ystävä, jota hän arvosti.

Ystävä oli niin viisaan oloinen.
Ystävä oli niin mukavan oloinen.

Ystävä muutti pois.
Perhe osti omakotitalon, jossa oli hyvä olla.
Sieltä se ystävä toisinaan kävi vanhassa kotitalossaan katsomassa lapsia, joiden kanssa oli viettänyt aikaansa.

Paljon myöhemmin kun se ystävä oli saanut mopon, kävi hän moikkaamassa sitä pientä kotona; sanomassa moikka sen pienen äidille ja isälle myös.
Silloin kaikki oli ollut vielä hyvin.
Äitikin oli ollut elossa.

Siitä pienestä tuli se nuori.
Sillä nuorella ei juuri ollut ystäviä.
Muisti eräänä päivänä sen ystävän.
Otti yhteyttä siihen ystävään.

Ajatteli.
Voitaisiinko olla kavereita.
Kävivät pelaamassa squashia ja muistelemassa.
Hieno hetki.
Ystäviä.
Puhuivat kaikenlaista. Ystävä kävi purjehtimassa. Mietti voisiko se nuori liittyä porukkaan.
Purjeveneilemään.
Ystävä kertoi purjehdusretkistä optimistijollalla.
Purjehtiminen tuntui ihanalta.
Ehkä se nuori saisi uusia ystäviä ja pääsisi purjehtimaan.
Oli hetken unelmissaan. Uskoi jopa asiaan hetken.

Tyhmyyden tauti tarttuu niin helposti, kun on tekemisissä ihmisten kanssa, jotka puhuvat päästään mitä sattuu ja antavat puolittaisia lupauksia...
lupauksia, jotka eivät merkitse mitään.
Ajattelemattomasti.

Se nuori ei vain vielä ollut tottunut näihin ihmisiin.
Se nuori oli aina uskonut, että sanottu sana oli pitävä sana.
Tyhmä usko.
Kukaan muu ei usko siihen.

Otti vielä yhteyttä ystävään.
Mutta tällä kerralla.
Pelien jälkeen, suihkussa olemisen jälkeen ystävä oli sanonut.
" Hei, älä sitten soittele minulle. Minä voin soitella sitten joku kerta."
Se nuori oli hätkähtänyt sisällään.
Mutta oli tyytynyt sanomaan:" Selvä."
Sitten hän oli mennyt.
Ei enää koskaan ottanut yhteyttä ystävään.
Eivät enää pitäneet mitään yhteyttä.

Tapasivat kerran myöhemmin.
Se nuori oli postilla hetken töissä.
Sellaista kiireapuhommaa.
Ystävä tuli tiskille asioimaan.
Se nuori  oli ollut ystävällinen kuten kaikkia muitakin asiakkaita kohtaan.
Oli sanonut:" Moi."
Oli neuvonut ystävää, mutta ei ollut sanonut mitään muuta kuin sen mitä asiakkaalle olisi muutenkin sanonut.

Ystävä oli seissyt kauempana jonkinaikaa.
Miettimässä jotain.
Sitten lopulta tehnyt, mitä se nuori oli neuvonut tekemään.
Se nuori tiesi, että ei enää koskaan näkisi tätä ystävää.
Ei enää koko elämässään.
Se nuori oli ollut harvinaisen oikeassa.

Se oli ollut  ystävyyden loppu.
Sen nuoren ystävien määrä vain laski.
Mutta pikku juttu.
Kuka ystäviä elämässä tarvitsee. Ovat vain tiellä.
Näin ajatteli se nuori.
Sitä masensi.
Se ei ollut viimeinen kerta, kun hänestä tuntui kuin olisi hylkytavaraa.
Hylkytavarana olemiseen tottuu.
Ihmeen hyvin.