Kirjat täyttävät huoneen.

Kirjat ovat elämän suola.

Kirjoja ilman ei voi olla.

Eräänä loppukesän päivänä soitin puusepälle ja kutsuin hänet kotiini. Hän oli nuori silmälasipäinen mies.

Halusin itselleni uuden kirjahyllyn. Sellaisen hyllyn, joka oli tehty juuri minua varten. Kirjahyllyn rungo ylettää kattoon asti ja levyjä on niin monta, että niin tulevat kuin nykyisetkin kirjat mahtuvat niille. Ehkä jopa omat kirjani, kun saan koneen todella käyntiin.

Puhuimme ideoistani ja ajatuksistani. Mietimme ulkonäköä ja pohdimme materiaalivalintoja. Aikataulutimme valmistumista ja haastelimme hinnoista. Kaikkea tuota pientä, joka kuuluu kaupantekoon.

Oma hylly!

Oma hylly on tulossa.

Oma hylly on jo valmis ja odottaa asennusta.

On jäljellä vain työn yksinäisin kohta. Minun on purettava kaikki 'kirjastohuoneesta' ja pinottava tavarat toisaalle.

Yksinäinen olo.

Taas kerran puurran yksin.

Siirrän kirjoja pinoon olohuoneeseen.

Kannan ja kannan.

Mietin, miksi kaikki työt, jotka johtavat muutokseen, tuntuvat niin raskailta. Ja miksi aina kaiken pitää tehdä yksin. Miten mukava olisikaan ahertaa seurassa. Puhella mukavia. Nauraa toisen jutuille. Hymyillä jopa.

Aina voi miettiä, mutta miettimällä tavarat eivät siirry. Ja saan iloni uudesta .... arvatkaa mistä?

HYLLYSTÄ!

Se on valkea hylly, joka komeilee pian tuossa tyhjenevässä huoneessa.

Pikkuisen piristyneempi olo!

Jatka ahertamista yksin, mutta minulla on hyvä olo, sillä...

Te kaikki, jotka luette tämän olette seuranani ja kannustatte minua. Tekin kyllä ymmärrätte, miten tärkeä uusi KIRJAHYLLYNI on.