Monta kertaa elämässä on hetkiä, kun vain ei ole mitään.
Se nuori istui monena iltana yksin, miettien mitä tässä nyt.
Oli kuin elämästä olisi puuttunut jotain.
Jotain mielekästä.

Se nuori käveli katuja kuten oli joskus pienenä tehnyt. Kävi paikoissa, joissa vain turistit käyvät.
Kerran vakoili erästä kaunista turisti naista.
Tummaa kaunotarta, joka vaelsi katuja kaupunkia katsellen.

Se nuori oli vain leikkisä.
Halusi nähdä, missä kaikkialla turisti kävelee.
Kulki keskustassa.
Kävi kaupoissa.
Vaelsi katuja pitkin satamaan katsomaan sitä isoa nähtävyyttä.
Vaelsi nähtävyyden sisällä.
Täällä se nuori ohitti naisen, kun hän istui maisemia katsomassa.
Oli nähnyt tarpeeksi.
Oli nähnyt, että muutkin vaeltavat sinne tänne kuten se nuori.

Se nuori ei siis ollut niin ihmeellinen.
Se nuori oli aivan tavallinen tyyppi.

Vähän lohtua.
Muillakin on tyhjiä hetkiä, jotka täyttää vaeltamisella.
Mutta ehkä turistilla tyhjiä hetkiä on muista syistä.
Mutta ehkä turisti hakee tyhjiä hetkiä täytettyjen tuntien tilalle.
Mutta ehkä turisti rentoutuu, kun se nuori vain oli ja mietti elämäänsä.

Se nuori unohti turistin ja jatkoi omaa vaelteluaan kesäisessä kotikaupunkissa. Vaelsi kauas rajoille melkein ja myöhään palasi.
Jalat olivat kuitit.
Mitä sai?
Vain kuitit jalat.
Seuraavana aamuna olisi taas sama tilanne.
Siis ei mitään.

Myöhemmin mietti.
Paljon myöhemmin.
Valo oli kulkenut pitkälle ulos aurinkokunnasta, kun nämä mietteet saapuivat nurkan takaa...

Miksi pelätä googlea?
Ihan tavallinen tyyppi kadulla voi vakoilla ihmistä paremmin kuin google.
Miten naiveja ja lapsellisia ihmiset ovatkaan.
Huvittavaa.

Myöhempinä aikoina elämässä oli jo enemmän.
Niin paljon, että usein toivoi, että saattaisi palata taas takaisin noihin tyhjiin hetkiin.
Sellaista on elämä.
Ei tasapuolista.
Asiat ovat kasassa siellä täällä, eikä kukaan jaa asioita tasapuolisesti läpi ajan.
Ikävää.