maanantai, 29. helmikuu 2016

Uusi kevät

Katson uutta kevättä vaimeasti.

Niin vähän on muuttunut ja samalla on muuttunut niin paljon. En ole kirjoittanut mitään kuukausiin.

En ole vain jaksanut kirjoittaa.

Kevään lähestyessä sisälleni on syntynyt heräämisen halu.

Halu nousta haudasta, ravistaa tomuja päältäni, kammata sormin haroittuneita hiuksiani ja hengäistä keuhkot täyteen ilmaan.

Kuvia sanoilla...

Onko tämän sivusto heräämässä taas kerran.

Olenko minä taas heräämässä ja antamassa sanojen muuttua kirjaimiksi.

Haluanko minä palata siihen maailmaan, joka on ollut minulle niin pitkään rakas.

Oliko tämä kosinta?

Raaputan oikean käden etusormella ja peukalolla vasemman käden kutisevaa keskisormea. Näppäimistö on edessäni ja odottaa kirjaimia.

Minä mietin, miten vastaan kosintaan.

Minä aion yrittää varovasti pyörittää sanoja, niin minä vastaan kysymykseen. En kuitenkaan lupaa mitään.

Lupaaminen ei ole osa minua.

lauantai, 14. maaliskuu 2015

tänään

Avasin eilen illalla myöhään sähköpostini ja siellä oli lyhyt viesti, että novelini julkaistaan. Luin sitä muutaman kerran, ja tämän jälkeen luin novellini. Se oli lähettäessäni mielestäni hyvä, mutta viestin saatuani ja lukiessani novellin taas kerran läpi, minulle tuli olo.

Ei!

Ei, tämä ei ole hyvä.

Hieman samallainen olo kuin niissä muutamassa teoksessa, joita hiljaa puherran eteenpäin. Sellainen olo, jota olen koko elämäni itselleni sanonut.

Mnä en ole hyvä.

Mietin kuumeisesti pitäisikö minulla olla tekstissä nimimerkki, kirjailijanimi.

Ihan turhaa miettimistä. Kirjallisuuden alani, spekulatiivinen fiktio, on niin epäsuosittua, että kukaan ei tule muistamaan nimeäni yhdestä novelista. Eihän kukaan ole huomannut niitä teoksia, joita hiljaa netin syövereissä nostan ylös.

Ja tietenkin on muistettava, että noveli ei tule julkisuuteen ihan ensi viikolla. Prosessi minne se on tippunut kestää vielä ainakin tämän vuoden - joten ei mitään pelkoa. Tulevia asioitahan ei kannata murehtia.

Eikös juu?

Nämä oli ajatukseni tänään hiljaisessa yksinäisyydessäni. Uusi novelli on syntymässä ja sen tiputan seuraavaan kilpailuun, joka umpeutuu kohta. Pitää vain keksiä, miten novelli päättyy.

Se suuri ikuinen ongelma.

keskiviikko, 11. maaliskuu 2015

Kumin palat.

Seison työpöytäni äärellä.

Olen rikkonut lyijytäytekynän kumisen koristeen.

Pöydällä on punaisia paljoja satunnaisessa muodostelmassa. Ne ovat kuin simpukan kuoria joen pohjalla. Vai vesi puuttuu.

Olen palanut varjoihin.

Olen palanut sinne, mistä minua ei löydetä.

Olen siellä puiden takana, hämärässä ja katson kateelisena niitä, jotka valossa kulkevat.

En siltikään ole antanut periksi.

Jatkan eteenpäin, vaikka missään ei olisi mitään järkeä - kuten ei olekaan.

Ihmisiä ilmestyy virtuaalisen valtatien katveesta puhumaan, ja kohta he taas katoavat.

Olen tylsä ja saavuttamaton.

Tai he ovat tylsiä ja saavuttamattomia.

En täysin ole varma kumminpäin asia on.

Ehkä kumminkin päin.

Joku selittää viestissään, että hän on ymmärtävä ja kiinnostunut kaikista ihmisistä - jossain kysymyksissä paistaa ammatti, jonka arvaan. Vastaan viestin ja kaadan käsityksiä. Ei vastausta enää koskaan. Oletinkin niin.

Varjo on helppo unohtaa.

Siirtelen punaisia simpukan kuoria pöydälläni. Muodostan niistä ison kolmion. Sitten teen neliön.

Olen kirjoittanut juonen luurankon seuraavaan noveliini, jolla kiire. Viimeinen palautuspäivä on kuun lopussa. Jälleen yksi turha kilpailu, johon osallistua. Niitä on tänä keväänä kolme.

Yritän osallistua kaikkiin.

keskiviikko, 11. maaliskuu 2015

Aaltoliike

Elämä on outoa aaltoliikettä.

Elämä sataa päälle taivaalta pyytämättä.

Elämältä ei voi kieltäytyä.

Ei vaikka haluaisi ja harva haluaa, kun alku on käsillä.

Jostain syystä muistan sinua.

Muistan keskustelujamme.

Muistan kirjoitettuja kirjaimia.

Muistan laulun sanoja.

Muista puhelimen akun kulumista.

Muistan hotelliyötä, kun puhuimme puhelimessa tunteja ja kysyit:" Miten sie sinne päädyit?"

Muistan hiuksiesi kutreja.

Muistan....

Joskus toivon, että en muistaisi mitään.

keskiviikko, 11. maaliskuu 2015

2080, jos olet oikea

Aika kuluu. Vuodet kulkevat. Elämä vie mukanaan. Sukupolvet kulkevat.

Mietin, miksi kirjoitat samoja sanoja yhä.

Mietin muistoasi.

Millainen on seuraava elämä?

Onko se tiedon värtti mennä katsomaan?

Pysähdyn sillan kaiteelle ja katson sulavaa jäätä.

Huudan.

Samoin kuin sinä huusit pasilan aseman kaiteella, kun juna syöksyi yli ja ääntäsi ei kuulunut.

"Tämä on hyvä paikka huutaa," sanoit.

Aika kuluu ja vuodet katoavat.

Minä muistan yhä.

 

  • Etsinta

    Kirjoittaja.
    Kaikki on tekstissä luvallista, jos se ei satuta ketään tai vahinkoita ketään.
    Kertoo elämästään.
    Kertoo tarinoita.
    Katsoo ja ihmettelee.
    Ei sääntöjä tekstissä.
    Lupaa tehdä kirjoitusvirheitä.
    Lupaa kirjoittaa nopeita pätkiä.
    Ei yritäkään tehdä blogista samanlaista kuin muilla.
    Lupaa olla outo halutessaan.
    Lupaa kertoa totuuksia ja tarinoita.
    Lue - ja joo - täällä näkyy olevan trendinä tämä: Tee ihmeessä kommentteja

  • Vähäisiä tietoja

    Tyyppi. Outo.
    Saa kirjoittaa etsijamr@gmail.com jos uskaltaa.
    Mutta et sinä uskalla kuitenkaan, vaikka sinulla olisi jotain sanottavaakin.

  • Linkit omiin blogeihin

  • RSS/Atom-syöte

    RSS/Atom-syöte