Siellä täällä tarina saa muotoja ja etsii juonta. Yksi silmukka syntyy tässä lyhyessä tarinassa.

Jaakon Sisko

Jaakon siskon nimi oli Marja. Hän oli vanhempi kuin Jaakko eli isosisko; pian 27 vuotta. Pieni ja iloinen ihminen pohjoisesa, jonka hiukset olivat pikimustat. Niin mustat, että takaapäin Marja näytti japanilaiselta naiselta ja vasta kääntyessä saattoi havaita, että suomalainenhan tuo oli. Hiukset vain hämäsivät.
Marja kutsui itseään etsijäksi.
Ihan oma termi ammatilleen.
Naisen työnä oli tavoittaa taiteilijoita, muusikkoja tai mitä tahansa vastaavaa, kaukaisilta mailta ja tuoda heidät tekemään jotain suomeen. Keikkoja, performansseja tai jotain... mitä ikinä toimeksiantaja sai päähänsä.

Hän oli siis nimenomaan etsijä.
Etsi halpaa ja toivottua.
Toteutti ihmisten toiveita.

Marja oli pieni nero. Osasi lukuisia kieliä. Älykkyysosamäärä sai Jaakon tuntemaan itsensä suorastaan älykääpiöksi. Marja puhui halutessaan todella hienosti ja oli tilaisuuksien varsinainen valopilkku.
Marja oli ollut Jaakon esikuvana monessa asiassa. Juuri Marja oli patistanut Jaakko ryhtymään radiotoimittajan hommiin ja lähtemään yliopistoon opiskelemaan viestintää.
No, lopputuloksen kaikki tietävät ja nyt Jaakko majaili Marjan kolmiossa pohtimassa elämäänsä. Oli isosiskon seläntakana turvassa.

" Olen pohtinut," Marja sanoi kolmantena aamuna, tiistaina, kun Jaakko oli jo kevyesti kotiutunut siskonsa kämpään.
Marjan edessä oli postista ilmestynyt Turun sanomat, jota hän käänteli hajamielisesti keittiöpöydällä, kun Jaakko maisteli teetä kukkamukista. Mukin päällä oli teksti.

"Päivä on aurinkoinen, vaikka sataisi räntää ja ukkostaisi."

Perusoptimistia.
Tyypillistä siskoa.
" Mitä?" Jaakko kysyi vaisulla äänellä pyörittäen lusikkaa mukissa.
" mmmm," sisko sanoi ja taittoi lehden kiinni eteensä. Siskon mukissa luki:" Tulta ja tuppuraa, eteenpäin vain, vastoinkäymiset ovat hauskuutta"
" Olen saamassa yhden artistin suomeen keikalle. Neuvottelut ovat jo pitkällä," Marja kertoi." Olisi kiva saada haastattelua ja sellaista, pientä mainostavaraa, jolla kaveri saataisiin kiinnostavammaksi."
Marja risti kätensä mukinsa eteen:" Kiinnostaisiko tulla mukaan hommaan. Voisin maksaa pientä palkkaa ja jos kaikki menee hyvin, niin saisit vähän isompaa. Voisit olla vähän niin kuin freelancer kanssani."
Sisko hymyili.

Jaakko tunsi painuvansa alemmas mukia kohti. Keittiössä oli lämmintä. Tunnelma oli lämmin. Kaikki oli hyvin.

Jaakkoa palelsi.
Hän tunsi itsensä epävarmaksi.
Hän tunsi itsensä rauhattomaksi.
" No mitä sanot?" Marja kysyi, kun veljeltä ei tullut lausettakaan. Tämä vain jatkoi lusikan pyörittämistä mukissa.
" Pitää katsoa. Olen vähän apea," Jaakko sanoi.

" Sinä et ole koskaan ennen ollut apea," Sisko totesi. " Se Jaakko jonka tunsin oli varsinainen menijä - ja vähän vielä sikakin, naisten kimpussa kuin herhiläinen. Tuntemattomia jututtamassa. Peloton."

Jaakko pyöritti edelleen lusikkaa.
" Kun tulee raiskatuksi, niin jotenkin saa näkemystä asioihin toisella tavalla. Suosittelen," Jaakko sanoi," Ja vielä kun saa oikeasti turpaansa ja tajuaa millainen sika on oikeasti ollut, se vähän lisää ulottuvuuksia." Jaakko lopetti lusikan pyörittämisen. Katsoi siskoaan. Tällä oli lepävä hymy kasvoilla.
Miettivä hymy.
Äidillinen hymy.
" Voin hankkia sinulla ammattilaisen," Marja hymyili sanoilleen," tarkotan tietenkin psykologia, mutta sillä ehdolla, että suostut ehdotukseeni."
" Puhuin kaksi viikkoa Matiaksen kanssa näistä asioista..."
Marja nosti kätensä ja keskeyttää:" Puhuminen tekee hyvää, mutta joskus voi olla hyvä kunnolla puristaa sielua. Tiedän hyvän tyypin, joka auttaisi varmasti sinua."
Jaakko ei sanonut mitään.
" Ajattele vaikka tämä päivä," Marja sanoi." Mutta et voi katkaista elämääsi pikku takaiskun takia. Takaiskut ovat oppimista varten. Ei niillä yritetä lannistaa, niillä yritetään jalostaa ja opettaa."
" Ja kuka sellaista tekisi?" Jaakko kysyi saman tien. Häntä ärsytti tämä siskon asenne, että jokin ohjailee elämää.
" Kohtalo, tai ihan mikä vaan tuntuu oikealta sanalta," Marja ilmoitti. Hän nousi ylös kahvikupin ääreltä ja vei kupin tiskipöydälle.
" Työt odottavat, lepää. Soita vaikka sille Matiakselle ja käykää jossain. Mutta mieti asiaa. Elämä jatkuu ja siitä on otettava kiinni kunnolla."
" No mietin," Jaakko sanoi ja maistoi teetä kupistaan.
Vahvaa.
Siskon tee oli kovempaa tavaraa kuin kahvi.
Siskon teehen sulaisi heikompi lusikkakin.

Marja oli pukeutunut päivää varten kevyesti. Ulkona oli vähän pilvistä ja radion aamu-uutisissa oli lupailtu sadetta. Mutta oli kesä, ja pieni kesäsade oli nautinto.

Marjalla oli miettimistä.

Hänestä oli kiva, että veli oli saapunut luokseen.
Hänestä oli kiva, että oli mahdollisuus auttaa veljeä.

Mutta tilanteeseen liittyi ongelma. Marjalla oli salaisuus, jonka oli vuosien aikan onnistunut hyvin piilottamaan perheeltään. Varsinkin sen jälkeen kun oli muuttanut Turkuun, kauas kaikista muista. Jos veli viipyisi pidempään kaupunkissa, hän saisi väistämättä tietää asiasta.

Marja oli niitä  kaapissa piilossa olevia tapauksia.
Naisia jotka pitivät naisista.
Ja Marja nimenomaan oli todella hyvin piilossa kaapissa. Vain aniharva tiesi salaisuudesta; oikeastaan vain ne naiset, joiden kanssa hän oli yrittänyt perustaa jonkinlaista perhettä.
Asiat olivat aina epäonnistuneet.
Koska oli pakko olla kaapissa, jotta kukaan ei saisi tietää.
Se oli uran kannalta turvallista.
Se oli maineen kannalta turvallista.
Se oli perheen kannalta turvallista.

Paitsi hänen nykyinen ystävättärensä painosti tulemaan kaapista ulos. Tai ainakin oli ehdottanut yhteisasumista.
" Voithan sä väittää, että ollaan vaan kämppiksiä," ystävätär oli sanonut," Kyllä se mulle kelpaa."

Jaakko saisi tietää, jos ystävätär ilmestyisi ovelle.

Jaakon tilanne oli kuitenkin saanut Marjan miettimään. Jaakko oli saanut omilla hämärillä teoillaan pahasti turpaansa. Salaisuudet lyövät vain puukkoa selkään, jos niitä yrittää pitkiä aikoja piilotella.

Tarjosiko Jaakon saapuminen kaapista poistumisen mahdollisuuden. Tai ainakin avautumisen veljelle.
Marja katseli ulkona sinistä taivasta kävellessään käytettyä Ladaansa kohti. Se ei ollut paras edustusauto Marjan hommiin, mutta siinä oli särmää ja omia värejä pinnassa. Marja oli maalauttanut aivan ladan omantakeisen näköiseksi ja oli ylpeä autostaan.
Nimi ja iso hymyilevä aurinko tekivät autosta kaupungin valopisteen koska vain.
Ensin on odotettava, että Jaakko pääsee vähän jaloilleen, Marja mietti.
Palataan tähän ajatukseen sen jälkeen, hän mietti.

Mutta Marjaa pelotti.
Pelotti tulla kaapista ulos.
Hyväksyisivätkö vanhemmat asian?

Häntä hymyilytti. Joskus nuorempana Marja oli pohtinut, että voisi lähteä pikku veljen kanssa iskemään naisia kapakassa yhdessä. Olla villi ja raisu naisten kanssa kuten pikkuveli.
Mutta Marja ei ollut kuin pikkuveli.
Hän halusi pysyvää suhdetta ja omaa kotia kullan kanssa.
Jaakko oli halunut aina hyppiä kukasta kukkaan.
Ennen.

"Katsotaan nyt", Marja sanoi ääneen autossa. " Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan." Nainen käynisti auton paukkuvan moottorin ja lähti tekemään päivän töitään.
Ystävätär jaksaisi varmasti odottaa hetken; sen aikaa, kun Marja järjestäisi pikkuveljensä elämän radalleen.