Polkupyörä nojaili vajan kylkeä vastaan. Rauno oli iso mies. 18o senttinen kolossi.  Kädet paksut kuin pienen puun runko. Häntä saattoi kutsua kaapiksi.

Tämä kaappi katseli polkupyörää. Pyörä oli siro ja kaunisrakenteinen, Hän oli pitänyt siitä hyvää huolta, vaikka ei ollut enää aikoihin vispannut polkimia maantiellä, kuten ennen. Joskus mies antoi palaa viisikymmentä kilometrisen työmatkansa kevyesti tuolla kaunottarella.

Nämä kaksi olivat olleet yhtä olentoa tuulta vasten ja joinnakin päivinä sadetta vasten. Tunne, miten veri virtaa suonissa; miten lämpö nousee lihaksissa; miten koko keho pursuaa voimaa...

Se tunne...

Se tunne oli jotain massiivisen mahtavaa.

Se tunne oli ollut elämää.

Nyt kaapilla oli molemmissa jaloissa keinonivelet. Omat nivelet eivät olleet kestäneet menoa. Lopulta ne olivat pettäneet alta. Urheilijan kohtalo on kovaa.

Mies katsoi toisinaan kateellisina niitä pieniä tyyppejä, jotka eivät olleet elämästään palaakaanurheilun valtaväylälle. Miten terveitä nämä olivatkaan.

Vittu!

Urheilu pilaa elämäsi.

Tuo teksti luki miehen olohuoneessa isolla taululla nykyään. Vaimo suhtautui tekstiin huumorilla. Vieraat joskus kysyivät, eikö asia ollut aivan päinvastoin.

Mies otin pyörän seinältä ja nosti sen alleen. Kyllä sillä yhä saattoi pieniä pyörähdyksiä ottaa.

Piha hiekka rapisi kivasti renkaiden alla, kun mies teki pientä lenkkiä siinä talon edessä.

Vaimo tuli talosta ulos.

"Varovasti Rauno," vaimo sanoi. Perheen pieni poika oli myös tullut ulos ja oli vaimon selän takana katsomassa, miten isi teki typerää lenkkiä pihalla.

"Otan, otan," Rauno vastasi.

Pikku poika tuli seisomaan äitinsä viereen. Sillä oli suuret harmaan väriset silmät kuin isälläkin. Ja samanlaiset shortsit kuin isällä. Sellaiset, jotka sopivat loppu kesän päivään. Ja polvet. Pojan polvet olivat niin terveet - toisin kuin isällä.

Rauno pysäytti pyörän ja nousi satulasta. Poika katsoi isää ja pyörää.

"Lassi, haluatkos kokeilla olla satulan selässä?" Rauno kysyi poikaansa katsoen.

"Se on vielä liian pieni noin ison pyörän satulaan," vaimo totesi.

"Älä nyt," Rauno vastasi vaimolleen," Minä pidän kiinni." Hän katsoi poikaansa," Jos haluat kyllä sinä voit kokeilla, älä kuuntele äitis lörpötystä."

Vaimo naurahti.

Lassi nyökkäsi ja kiputti isän tykö. Isä nosti vaivatta pienen poikansa ylös maasta.

"Kokeillaan," hän sanoi.

Isä asetti lapsen varovasti paikoilleen pyörän selkään. Mies hymyili koko sielunsa pohjasta. Lapsi voisi käyttää vielä joskus pyörää. Tuntea ja nauttia ja olla varovaisempi kuin isänsä.

"Lassi," Rauno sanoi," Haluaisitkos, että isä hankkii sulle oman tällaisen."

Lassi nauroi täyttä päätä, kun isä ohjasi pyörää ja piti lapsesta kiinni.

Se oli kuin hevosella olisi ratsastanut.

Pikku lassi mietti, miten kivaa olisi omistaa hevonen siinä isänsä kanssa mennessään. He-vo-nen.

"He-vo-nen!" Lasi tavaili ääneen, mutta isä ei sanoja havainnut.

Hienon pyörän hankin Lasille, Rauno mietti tajuamatta lapsensa puhetta.

Hienon pyörän, jolla viilettää.

Toteuttaa niitä unelmia, joita en voi toteuttaa.

Hienon pyörän!