Nousen linja-auton kyytiin keskusta.

Olen onnessani, sillä ehdin autoon viime hetkellä. Heitin kortilla lukijaan, joka totesi minulla olevan voimassa oleva lupailla matkailla kuukauden ajan linja-autolla miten lystää.

Hypsis.

Nopeasti istuimelle.

Puoleen väliin linja-autoa.

Matkustajia vain nimeksi.

Kuski painaa kaasua. Auto ampaisee liikkeelle. Tunnen painuvani selkänojaa vasten.

Minulle tulee olo, että tällä kertaa ei taidetakaan ajaa tavanomaista vauhtia liikenteessä. Nyt on ehkä kaasujalka herkemmällä.

Auto rymisee - siis sananmukaisesti rymisee ensimmäiseen mutkaan. Minulla on tunne, että laite on pahasti kyljellään, sillä joudun pitämään penkistä kiinni, että en lennä toisen kyljen penkkirivistön päälle.

Luojan kiitos oli runsaasti penkkipaikkoja, sillä seisoen olisi voinut olla hieman tasapaino-ongelmia.

Lähestytään liikennevaloja. Valot vaihtuvat punaista kohti, mutta kuski kiihdyttää ja pääsee juuri ennen vaihtumista valojen ohi. Nyt tulee uusi jyrkkä mutka ja tällä kertaa painun ikkunaa vasten.

Herran jestas!

Katson kuskiin päin.

Keski-ikäinen mies, joka näyttää juoneen muutaman pullon liikaa. Iho näyttää alkoholistin iholta. Ja ainakin yhden röökin mies näkyy olevan tarpeessa yskinnän takia.

Tullaan liikenneympyrään.

Toivottavasti ympyrä on vielä kunnossa!

Tullaan toiseen liikenneympyrään.

"Hemmetti," kuski huutaa penkistään, kun poistumme ympyrästä," Ei kai kukaan ollut menossa tuonne alapysäkille, se jäi meinaan juuri välistä!"

Kukaan meistä ei tunnustanut kaipaavansa pysäkkiä, joka oli mäen alla liikenneympyrän keskimmäisen poistumisreitin varrella. Mutta ehkä pysäkillä oli joku, joka odotti parhaillaan autoa,

Kuski jatkoi menoa.

Kaasu pohjassa.

Huokaisin muutaman kerran helpotuksessa, kun vihdoin näin omalta pysäkiltäni, että tämä linja-auto katosi näkyvistäni.

Olisi pitänyt laittaa hyvin muistiin kuskin kasvot.

En halua joutua hänen kyytiinstä toistamiseen!