Minulla oli tunne, että olin menettänyt jotain itsestäni.

Etsin tuota jotain kävelemällä sumuisella pyörätiellä hämärässä sumussa ja kääntymälle valaisemattomalle metsätielle.

Oli pilkko pimeää.

Vain susien äänet puuttuivat.

Hiljaisuus oli pilkkopimeydessä pettymys, mutta ehkä äänettömästä pimeydestä löytyy tuo menetetty asia. Ehkä se oli siellä puiden takana piilossa ja sanoi:"Miksi sä tänne tulit? Antaisit minun olla rauhassa."

Hieron nenääni pimeässä.

Seison yhdellä jalalla ja kokeilen, onko tasapaino siedettävää, kun silmät on auki, mutta ei näe mitään.

Se nauraa puiden takaa.

Se nauraa, kun heilun hullusti, koska sehän näkee pimeässä.

Minä en.

" En minä sinun mukaasi tule," se sanoo. "Jään tänne."

Mutta minulla on pieni pussi piilossa taskussa. Käytän sitä haavina ja nappaan sen kiinni.

"Löysinpäs sinut," ilmoitan.

Lähden palamaan takaisin valaistulle pyötätielle. Matkalla ihmettelen, miten pimeässä jotkut yrittävät rakentaa taloa.

Olen onnellinen.

En olekaan kadottanut mitään!