Ääni on kuin basuuna. Se kuuluu viereltä.

Pimeä makuuhuone on viileä ja ilma kevyesti raskasta. Pienestä kapeasta ikkunasta paistaa kuu sisään. Suuri juusto on iso kirkas pallo, mutta ei niin kirkas kuin katulamput, jotka paistavat läheisen Prisman parkkialuuelta sisään.

Ulvova pasuna huuttaa.

Häiritty kääntää kylkeä ja alkaa etsimään kännykkää.

Nyt olisi mahtava tilanne äänittää ääni.

Missä hitossa kännykkä on?

Häiritty kaivaa sängyn laitaa. Kaivaa housujensa taskuja. Niiden housujen, jotka olivat siististi laskoksissa vuoteen vieressä pienellä jakkaralla.

"Hemmetti," häiritty mietti huomatessaan, että kännykkä ei ollutkaan taskussa.

"Missä se on," hän pohti. Nousta ei voinut. Kuorsaaja voisi herätä ja koko idea kuivuisi kasaan.

Mikä idea?

Äänittäminen.

Aamulla voisi kuorsaajalle kuittailla äänellä.

Pikku pistely kuului tähän suhteeseen. Mutta nyt ei oikein voinut.

Paitsi etsiminen voisi lopettaa tuon kuorsaamisen ja...

Häiritty kääntyi ympäri ja löi toista kylkeen.

"ÄLÄ KUORSAA!"

Kuului mutinaa.

Kuorsaus vaimeni ja kylkeä käännettiin.

Huone oli taas hiljainen.

Ensi yönä kännykkä yöpöydälle. Täytyy muistaa.

Loppu yö oli suhteellisen rauhallinen tai häiritty ainakin nukkui kuin tukki. Eli ei herännyt, jos kuorsausta kuului.

Ensi yönä uusiksi?