Hän oli sen kaiman tykönä.
Sillä pienellä oli kaima.
Sillä kaimalla oli nimikirjaimet samanlat kuin sillä pienellä.
Tuo yksityiskohta oli tehnyt heistä hetkeksi ystäviä.

Kaima kävi toista koulua. Kaima opiskeli musiikia sylkevässä etuoikeuskoulussa.
Musikkikoulussa.
Boheemi puutaloasunto.
Isällä hieno pieni kirjahylly, jossa oli Sherlock Holmesista kertovia kirjoja ja Arsen Lupinista kertovia kertomuksia hyvässä sovussa.
Kaiman isä piti sikaareita ja tupakasta.
Hän saattoi jopa myydä niitä.

Se oli sille pienelle suuri kokemus.
Saada olla perheen kanssa yhdessä pienen pyöreän pöydän äärellä ja asetella postimerkkejä ryhmiin.
Merkit oli liuotettu pois kuoristaan. Jatko hoito oli menossa.
Paljon suomalaisia samanlaisia merkkejä.
Paljon ulkomaalaisia kauniita merkkejä.
Paljon kaikenlaisia erikoisia merkkejä.

Se pieni tiesi, että postimerkkien keräily oli jotain mikä kiinnosti.
Akvaarionhoidon lisäksi tietenkin.

Oli ihanaa olla osa jotain joukkoa.
Se pieni ei koskaa saanut olla osa mitään. Hän oli aina vain hylkiö ja ei toivottu. Mutta täällä rauhallisessa puurivitalon sydänmessä hän oli kuin osa perhettä.
Hyvää perhettä.
Jotkut ovat niin etuoikeutettuja.
Heillä on hyvä elämä.

Se pikkuinen oli täynnä hymyä.