Olen taas kerran näppäimistön äärellä. Taas kerran on aamu. En ole siirtänyt kelloja, vaikka jokaisen kuuliaisen kansalaisen olisi pitänyt tehdä jo niin. Talviaikaan siirtyminen, arvoisa lukijani.

Talviaikaan siirtyminen.

Muistoni liittyy myös talviaikaan siirtymiseen. Tai seuraavaan viikkon siirtämisen jälkeen. Siis viikkoon menneisyydessä, jonka voi omassa mielessään kääntää tulevaisuudeksi. Leikkiä aikamatkailua, kuten minulla on usein tapana tehdä.

Vien muistoni syömään.

Muistoni on nuori baleettitanssija, jota ei todellakaan voi sanoa lihavaksi.

Siro ja hoikka.

On vaikeata sanoa onko tyttö pelkkää lihasta hennon olemuksensa alla.

Olemme syömässä Helsingin keskustassa, siinä talossa linja-auto aseman takana, jonka nimeä en muista. Se talo on sen Lasipalatsin edessä.

Iso rakennus.

Monta ruokalaa ja pubia.

Olimme syömässä etnisessä ravintolassa, jonka nimeä en muista tai jonka nimeä en halua tässä mainostaa.

Tyttö söi hyvällä ruokahalulla lihaa, vaikka tavallisesti olen ymmärtänyt hänen syövän rahkaa ruuaksi. Olen tarjoutunut maksamaan aterian, mutta neito ei halua sitä.

Juttelemme.

En muista mitä.

Hän saattoi kertoa idässä asuvasta ystävästään tai ehkä puheenaiheena oli tanssi. Minä ohjaisin keskustelua. Minä nautin keskustelusta.

Siroutensa takia tyttöä ei voinut kutsua kauniiksi. Hieman luisevan oloinen. Vaaleat hiukset, jotka oli sidottu poninhännälle taakse. Neutraali tuoksu. Hieman hermostunut olemus, mutta hän näytti kuitenkin viihtyvän kanssani. Olimme tavanneet kerran aikaisemmin kahvilassa kaisaniemenpuiston kupeella. Olin juonut Rooibosta ja syönyt herkullisen piirakan. Kahvila oli ollut tupaten täynnä väkeä ja tytöllä oli ollut kova kiire.

Nyt Neidolla ei ollut kova kiire. Hän oli juuri muuttamassa uutteen asuntoon ja asui toistaiseksi siskonsa luona. "En voi kutsua sinua nyt meille, kun asun vielä siskoni luona," hän oli sanonut minulle.

Seuraavalla kerralla olisin varmaan päässyt katsomaan uutta kämppää, mutta en ehtinyt käymään helsingissä ja se seuraava kerta jäi.

Kävimme ruuan jälkeen istumassa pubissa. Hän joi kaakaota ja minä erehdyin ottamaan siiderin. Se oli sen vuoden ainoa siideri. Vuoden ainoa alkoholiannos ja oikeasti kadun otettuani sen. Olisi pitänyt ottaa myös kaakao.

Olisinko vienyt hänet hotellihuoneeseeni, jos minulla ei olisi ollut mukana matkaseuraa, joka vei toisen puolen huoneesta? Olisiko hän lähtenyt mukaani huoneeseen?

En koskaan saa tietää.

Enkä mieti asiaa.

Keskustelu oli mukava. Nautin keskusteluista.

Kiitos sanoista kanssani!

Palaan matkaltani takaisin näppäimistön ääreen. Muistoissa on mukava vaeltaa ja tämä blogi on muistoissa liikkumista. Blogia on vaikeata kirjoittaa tässä ja nyt tyylillä, mutta joskus voisin yrittää.

En tavannut tätä muistoa enää koskaan. Muutaman sanan vaihdoimme jokin aikaa sitten puhelimessa. Ohimennen.

Tunnustan,

Minua kaduttaa.

Olisi pitänyt järjestää aikaa käydä helsingissä jutskailemassa.