" Hyvää loppuelämää."

Ensimmäisen kerran se nuori kuuli tuon lauseen syksyn tullessa kesätyöpaikkaan. Työkaverin viimeinen päivä oli menossa. Työkaveri sanoi tuon lauseen.

Lause kuulosti ilkeältä.
Mies oli ollut kiva työkaveri.
Mukava.
Miksi sanoa tuollaista viimeisenä työpäivänä?
Tuntui siltä, kun toinen ei haluaisi enää ikinä nähdä entisiä työkavereitaan.
Oltiin sentään samassa kaupunkissa.

Oliko se nuori ollut karmaiseva työkaveri?
Oliko muu porukka ollut sietämättömiä työkavereita?

Tunne siitä, että jälleen kerran se nuori oli ollut jotenkin sietämätön ihminen jonkun mielestä masensi.

Oliko se mielekästä.
Pahoittaa muiden mieli sanoessaan heille jäähyväisiä.

Viimeinen työpäivä: Pahoita muiden mieli päivä.
Viimeinen työpäivä: Nyt voi olla ilkeä, kun ennen ei uskaltanut.
Viimeinen työpäivä: Huh, pääsipä noista eroon vihdoin. Mikä helpotus.

Se nuori mietti.
Suomalainen tapa suhtautua asioihin.

Myöhemmin aikojen kuluessa näitiä samanlaisia ihmisiä tuli vastaan.
Heitä yhdisti yksi seikka.
He olivat kaikki työpaikalla mukavia.
Heihin kaikkiin ystävystyi helpolla.
Ja viimeisenä työpäivänä he kaikki halusivat ilmoittaa, että eivät halunneet enää koskaan nähdä entisiä työkavereitaan.

Antiverkottumista maailmassa, joka kiljuu verkottumisen puolesta.
Ihmisten työntämistä syrjään maailmassa, jossa on niin monia yksinäisiä.
Tai...
Tai ehkä se oli tietoista valintaa. Hyviä ystäviä oli paljon, joten piti päästä eroon niistä, jotka katsoi mahdollisiksi huonoiksi ystäviksi.
Valintaa.
Jaottelua.

Sitä nuorta puistatti nämä ihmiset aina.
Minua puistattaa nämä ihmiset aina.
Olen ottanut tavaksi.
Kun kuulen jonkun sanovan, että hyvää loppuelämää, niin pidän myös huolen, että näin oikeasti käy.
Turha tulla kadulla puhumaan.
Jos loukkaa toista verisesti, pitää tulla anelemaan anteeksi.
Samalla mitalla takaisin.

Vain yhden poikkeuksen olen tehnyt.
Sekin oli varsin vaikean tuntuista.
Yhdestä tällaisesta ihmisestä tuli työkaveri uudelleen, taas moneksi vuodeksi.
Mutta tällä kertaa olin tarkka.
En pitänyt kertaakaan kaveria ystäväni, kuten olin tehnyt edellisessä työpaikassa. Hän oli vain se hahmo siellä jossain.

Merkityksetön.

Tunnustan.
Se oli ilkeää, mutta minusta on tullut yhtä ilkeä kuin niistä muista.
Se nuorikin tajusi, mistä on kysymys.
Se nuori masenteli liian usein.

Toisaalta.
Aina voi kysyä...
Elämä on lyhyt aika.
Kannattaako noista ihmisistä pahemmin välittää.
Voi vain antaa olla.
Sen enempää intohimoa jakamatta.
Antaa olla.
Itsepähän elämänsä pilaavat...