Kehityskeskustelu,
Nuori psykologi oli televisiossa selittämässä ilmiötä nimeltä kehityskeskustelu.
Psykologi näytti sen ikäiseltä, että ei ollut elämässään kovinkaan monta kehityskeskustelua käynyt läpi.

Puhui keskustelusta kuin oppikirjasta olisi asiaa opiskellut.
Puhui kehityskeskustelun olevan suuri mahdollisuus.
Puhui omistautumisesta kehityskeskusteluun.

Elämässäni on ainakin hukattu monia mahdollisuuksia pohdin.
Elämässäni ei ole ollut kuin kaksi kehityskeskustelua, joissa on ollut jotain järkeä.

Katsoin psykologia.
Mietin.
Pitääkö kehityskeskusteluja käydä vain keskustelun byrokratian takia.
On paljon muitakin suuria mahdollisuuksia.
Jokaisella esimiehellä on mahdollisuus tulla vapaasti alaisen luo, ilman lomakkeita, joita psykologi niin hehkutti.

Parhaat kehityskeskusteluni ovat nimeenomaan olleet ilman lomakepohjia tehtyjä.
Parhaat kaksi keskusteluani olivat vapaamuotoisia, todellisia tutustumisia.

Lomakkeita voi täytellä itsekin.
Ei lomakkeiden täyttöön tarvita esimiestä.
Mutta jotkut esimiehet eivät pärjää ihmisten kanssa.
Lomake suo turvaa ja rungon.
Se suo laihan verukkeen.
Ehkä heikon esimiehen on hyvä käyttää verukkeita.
Luulotella osaavansa asiansa.

Ehkä pitäisi järjestää esimiehen kehityskeskustelu, jossa hän olisi vapaamuotoinen ja puhevalmis ilman raameja - alaisten keskellä. Ehkä heikkokin esimies oppisi tulemaan toimeen alaisten kanssa paremmin, kun saisi siihen tilaisuuden.

Voisi puhua avoimin mielin itsestään hetken.
Tarjota muille sitten kanssaan saman mahdollisuuden.
Ehkä sen pitäisikin mennä niin.

Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Ihmisten pitää keskustella enemmän työpaikalla.
Esimiehen pitää antaa aikaa muutenkin kuin kehityskeskustelun lomassa aikaa alaiselle. Ei pari minuuttia vuodessa tuntemattoman ihmisen kanssa anna kovin monelle alaiselle mitään.

Aina on tietenkin poikkeuksia.

Ja niin usein esimies ei edes tiedä mitä puhuu ja mistä puhuu.
Kiinnostaako opetellut puheet edes alaista?

Epämuodollisuus on paljon tehokkaampi menetelmä elää ja kuolla tällä planetalla.
Epämuodollisista hetkistä pidämme.
Ja pidämme myös ihmisistä, jotka eivät tunke omaa ajattelumaailmaansa ylitse muiden.
Noita kahta ajatusta kuin seuraa, niin kehityskeskustelut elävät.

Tai siltä minusta tuntuu.

Psykologi televisiossa oli selkeästi toista mieltä.
Hän hehkutti opetusten mukaisia asioita.
Hän hehkutti byrokratiaa.
Hän hehkutti jäykkyyttä ja näki siinä mahdollisuuksia.
Hän ei nähnyt että jäykkyydessä on myös paljon mahdollisuuksia epäonnistumiseen.
Hän ei nähnyt todellista katastrofia.
Eihän sellaista voinut olla.
Voi vain olla yksi malli.
Muita malleja ei voi olla.

Psykologi oli pikku lapsi, joka selitti joko kirjan sivuilta opittuja näkemyksiä tai sitten joku oli sanonut: " Ajattele näin."
Viimeinen on hyvä vaihtoehto, varsinkin kun on pieni nuori lammas.
Lammas, joka kulkee lauman mukana.

Niin monet meistä ovat lampaita.
Älä huoli psykologi.
Kyllä sinunkin silmäsi jonain päivänä avautuvat.