Se oli herkkää.

Se oli hermostuttavaa.

Tyttö ei ollut mikään täydellinen kaunotar.

Tytöllä oli vaaleat puolipitkät hiukset. Sellaiset vähän selkään laskeutuvat.

Tytöllä oli ruskeat silmät ja hoikka vartalo.

Tytössä oli vain jotain. Jotain, mikä kosketti ja vei mukaansa.

Mutta poika oli ujo. Hän löi tennispalloa kurssilla ja nautti pelin tunnusta, vaikka ei osannut sanoa sanakaan tytölle. Mutta tyttökään ei osannut sanoa sanaa pojalle.

Ei vaikka he pelasivat paljon tennistä kurssilla yhdessä, niin sanakaan tytöltä ei tullut.

 

Lopulta eräänä päivänä poika nosti kurkunpäätään. Voitti sisällään elävän mykkäolennon ja sanoi tytön tullessa kentälle.

"Hei, taas pallotellaan."

Tytöllä oli yllättävän leveä hymy. Tätä ennen huulet olivat olleet viivaa ja kasvoilla oli ollut vakava ilme...

Mutta nyt noilla kapeilla punaisilla huulilla oli hymy.

Aivan oikea hymy.

"Niin palloillaan," tytön silmissä oli tähtipilkahdus, jollaista poika ei ollut ennen nähnyt. " Olet hyvä ottamaan syöttöjä vastaan, yritän olla tarkempi tänään."

Pojan sisällä syntyi pienoinen hyvän olon tunne. Hän oli onnistunut puhumaan tytölle. Oli onnistunut, vaikka veri oli tuntunut pakkautuvan päähän ja korvissa oli kohissut.

" Olen vielä ihan alottelija," poika huomasi sanovansa.

" Niin minäkin," tyttö vastasi," Niin me kaikki."

Ja yllättäen he puhuivat paljon. Kun muuri oli murtunut, poika keksi paljon kysyttävää ja sanottavaa. Mutta kaikkein sykähdyttävin tieto oli eräs vastaus.

"Olen juhannaherttuan lukiossa," tyttö vastasi pojan koulua koskevaan kysymykseen.

"Ööö. niin minäkin," poika vastasi.

"Häh?"

" Taidetaan olla samassa koulussa." poika toisti itseään.

Se oli hämmentävää.

Se oli päätä pyöryttävää.

Ja sydäntä hakkaavaa.

Seuraavana aamuna koulussa poika kulki pää sumussa. Hän käveli ohimennen jokaisen koulukäytävän läpi, kunnes huomasi tutun hahmon rapuissa. Vaaleat hiukset, hoikka vartalo.

"Moi," poika sanoi.

"Hei," tyttö vastasi,"Moi."

Tytöllä oli mukanaan seuraa. Tumma hiuksinen neito, jolla oli tiukka katse silmälasiensa takana. Tämä katsoi poikaa ärsyyntyneesti.

" Ööö..." poika sanoi,"Mites aamu on sujunut?"

" Ihan hyvin," tyttö vastasi. Hänellä oli hymyä. Ja pikku vilkaisu kaveriinsa. Kaveri hätkähti ja sanoi:" Hei minun piti mennä katsomaan yhtä juttua. Olin ihan unohtanut. Hei!"

Saman tien poika oli kahden tytön kanssa.

Sananmukaisesti. Tuntui kuin koko koulu olisi kadonnut taustalta.

Tuntui kuin seinät olisivat sulaneet pois ja he kaksi olisivat seisseet portailla, jotka olivat keskellä pilviä. Ei ollut mitään muuta kuin nuo kaksi silmää, jotka odottivat pojalta sanoja.

" Mihin aikaa sulla alkaa tunti?" poika kysyi.

Tyttö melkein nauroi, mutta pidätti tunnetta.

"Kymmenen minuutin päästä, kun kello on tasan. Eikö sulla ala silloin kanssa?"

"Ymh, joo."

"Kuule, mitä sä teet illalla?" tyttö kysyi tässä kohdassa.

"En tiedä. Läksyjä kai?" poika sanoi vähän epävarmasti.

"Ai. Mut olisko sulla aikaa lähteä vähän pyörimään joen rannalla?" tyttö kysyi kallistaen päätään.

Poika ei tiennyt, mitä vastata.

" Ihan vain kävelemään. Mun kaverin kanssa piti mennä henkaamaan, mut se kertoi tossa juuri, että sillä onkin jokin meno ja mulla ei oo ketään hengailuseurana. On tylsää hengailla yksin." tyttö katso poikaa pää hieman painuneen alaspäin ja silmät katsoen suoraan poikaan. " Jos sua kiinnostaa, sä voit pyytää mua vaikka tekemään jotain."

Poika oli tovin hiljaa ja sanoi:" Lähtisitkö sä ulos?"

"Lähdetään vain, mitä sulla olisi mielessä?" tyttö kysyi.

"No, en tiedä."

"No mentäiskö me sinne rannalle?" tyttö kysyi.

"Mennää vain."

"Upeeta," tyttö kiljaisi." Ootatko tässä pikku tovin. Mun pitää mennä sanomaan jotain mun kaverille. Ihan pikku tovin."

Poika jäi paikoilleen kuin patsas. Tujotti vain eteenpäin tytön perään. Odottaen että tämä palaisi pian takaisin tähän luokse ja sammuttaisi sydämeen syttyneen kaipauksen.

Jälkeenpäin päin koko hetki oli epäselvää laulua. Ihanaa epäselvää laulua.

Nirvanaa.

Jotain mikä ei voinut olla totta.

Nuorella miehellä oli treffit.

Oikeat treffit.

Ja vielä ihanan neidon kanssa.

Tämä oli jotain, minkä voisi muistaa vielä vuosia ja taas vuosia myöhemmin. Mikään ei voisi tällaisessa tarinassa epäonnistua.