Mielikuvitus on järeä ystävä. Minusta on ollut aina kiva nitoa tarinoiden hahmoja lopulta yhteen....
Pieni aloitus tarinan palaselle, joka lähtee vyörymään eteenpäin omin painoin ja omalla vauhdilla.

Hornantuuttiin.

Matias oli kaukana kotoaan. Suhteellisen kaukana.
Koti oli jossain itäsuomen metsien tuntumassa. Nyt Matias oli aivan toisella ääripuolella maata.
Olihan miehen nähtävä maailmaa. Moottoripyörällä. Yksin.
Tunnettava että on mies.

Matias oli vain 170 senttinen herra. Eli joidenkin mittakaavojen mukaan siis pieni mies.

Mieleltään Matias oli kuitenkin suuri mies.
Avarakatseinen, joka pysähtyi pohtimaan asioita ja jolla aina oli sanoja sanottavanaan.
Mies josta ei voinut olla pitämättä.
Hyvä persoona ja tukka oli kunnossa ja kello näkyi myös.
Hiuskset aina lyhyiksi leikattu, sellaiset pyörökierteellä olevat hiukset, josta ei oikein selvinnyt, missä jakaus oli, jos sellaista olikaan.
Siis täydellinen hahmo.

Hän ajeli pohjanmaan lakeuksilla. Laajoja peltoja, jotka vaihtuivat metsäosuuksiin, joiden takana oli taas peltoa. Erinlaista kun tutuilla kolkilla kainuussa päin.
Tai ei aivan.
Tiet olivat nykyään paremmat kainuussa päin. Kiitos venäläisten. Nämä pohjanmaan tiet olivat Matiaksesta karseita.
Mielipide kysymys kuitenkin.

Ajaessaan pitkkä suoraa matalammalla nopeudella Matias huomasin pellon kupeessa, pientareella jököttävän hahmon.
Ruipelon näköinen vaaleahiuksinen jätkä, jolla ei näyttänyt olevan kaikki aivan kunnossa.
Matias hidasti kawasakinsa vauhtia ja pysähtyi kevyeesti miehen luo,
Mikä lie mierolainen, kulkuri tai syrjäkulmien kulkija.
Mikä lie, mutta silti ihminen.
Matias halusi katsoa, onko kaikki hyvin.

Hän otti mustan kypärän pois päästään, laittoi pyörän lepoasentoon ja astui selästä pois.
Mustaa pukua vasten kellanruskeaa peltoa.
Mustaa vastaan mierolaisen valkeita hiuksia.
Taisivat olla värjätyt.

" Onko jokin hätänä?" Matias kysyi nuorelta mieheltä, jonka housut olivat repalaiset ja josta lemahti pieni lian ja hien tuoksu ilmaan.

Vaalea tukkainen naurahti:" Näyttääkö että olisi."
Ääni oli vakaa ja itsevarma.
Ei sammaltava.
Selvä.
Hämmentävää, Matias mietti alitajunnassaan, sillä hän odotti viinalta haisevaa mutinaa.

" Niin siksi kai kysyin ja pysähdyin," Matias sanoi," Mikäs on tapahtunut."
" Lensin autosta tähän," mies vastasi.
" Lensit?"
" Niin jätkä kyllästyivät puheeseeni ja viskasivat pihalle. Aloin kuulema käydä hermoille."
" Kivoja kavereita sinulla," Matias totesi."Loukkasitko pahasti? Soitanko lanssin?"
Nuori mies kohensi istuma-asentoaan.
" Hitaasta vauhdista heittivät," hän sanoi," Ei mennyt kuin vaatteita rikki ja tuli muutama naarmua jalkaan. Pinta haavaa. "
Ja perään nuori mies sanoi:" Olen Jaakko Haavelainen, Kukas sinä olet?"
Matias kertoi nimensä.
" Oletko täältä päin jostain?" Jaakoksi esittäytynyt kysyi.
" En. Idästä. Olen vain ajelemassa," Matias kertoi.
" Pitkän matkan olet ajanut," Jaakko totesi.
" Niin kai." Matias mietti lähtisikö jatkamaan matkaa.
" Minulla ei ole toista kypärää mukana, joten en oikein tiedä mitä tekisin. Ei sinua siihen voi jättää."
Jaakko puristi päätään.
" Olen kuule saanut asiani niin sekaisin, että yhtä hyvin voisin jäädä tähän."
" Ai? miten niin?" Matias sanoi rypistäen otsaansa.
" Olen saanut," Jaakko sanoi." Joku viikko sitten olin radiotoimittaja - tai harjoittelija. Opiskelin viestintää - tai joo taidan yhä opiskella. En tiedä."
" Tapahtuiko sinulle jotain?" Matias kysyi.
Jaakko naurahti.
" Joku taisi maksaa kalavelkojaan," Jaakko sanoi," Jos realisteja ollaan. Maksoikin oikein kunnolla. Omaa syytäni kuitenkin kaikki. Itse pilasin elämäni."
" Elämän voi pilata monella tavalla.. Tai muutkin voivat tehdä sen," Matias huomasi sanovansa. " Olen itsekin vähän selvittämässä päätäni. Elämä on."
Jaakko katsoi pää kellaallaan Matiasta:" joo niin se on."
" Mitäs sitten teit?" Matias kysyi uteliaisuuttaan.
" Liikaa naisia ja ilkeä luonne," Jaakko totesi katsellen edessään avautuvaa peltoa. " Kumpaakiin liikaa. Olin tai olen varmaan vieläkin liian kiero mies."
" Vai niin," Matias sanoi. " Kaduttaako?"
Pitkän tovin kuluttua.
Niin pitkän tovin, että saattoi kuulla kuinka tuuli ulvoi viljapellossa.
Niin pitkän tovin, että saattoi miettiä elämän syntyjä syviä itsekseen.
" En tiedä," Jaakko vastasi.
Toinen tovi.
Juuri sellainen tovi, joita pyörii kaurismäkien elokuvissa, joita kumpikaan miehistä ei koskaan katsonut.
Liian pitkästyttäviä.
" En ole sen luontoinen, että murehtisin menneitä."
" Vai niin," sanoi Matias taas kerran.
" Jos totta puhutaan," Jaakko mietti," Taitaisin haluta ottaa elämästä kiinni toisella tavalla. Nyt ollut melkoinen ryyppyputki auki pari viikkoa. En edes kunnolla tuntenut niitä tyyppejä, jotka heittivät minut autosta pihalle. En totta puhuen edes muista, missä tapasin heidät. Eivät olleet edes ystäviä, tai ehkä en edes välitä tietää."
Olipa tämä outo paikka seisoa kuuntelemassa miehen tilitystä elämästä, Matias tuumi.
Jaakko alkoi puhumaan oikein kunnolla. Kertoi asioita ja juttuja. Mies tosiaan oli kova puhumaan.
Kertoi ilkeitä yksityiskohtia.
"Kyllä miehenkin voi raiskata," sanoi kerran.
"Olen miettinyt sitä kaikkea ja ehkä olen tosiaan ollut vähän sika. En tiedä. Minusta niin moni on samanlainen. Itsekäs."
Matias katsoi vaalea tukkaista miestä.
Hymähti itsekseen.
Jotkut ovat läpeensä pahoja.
Toiset hyviä.
" Kuule." Matias ilmoitti." Onko lähin kylä kuinka lähellä."
" No ei kaukana varmaan." Jaakko sanoi ja kertoi aavistuksensa mistä sellaisen löytää.
" Jos uskallat hyppää kyytiini, niin ajetaan kylälle. Jos oikeasti haluat miettiä asioita elämässäsi, niin otetaan sinulle sieltä kypärä ja varusteet, niin voit istua kyydissäni ja mennään katsomaan löytyisikö jostain vastauksia."
Hiljaisuus.
" Mitäs sinä mietit sitten?" Jaakko kysyi.
" Vähän samaa linjaa kuin nuo sinun ajatuksesi. Naista. Tai ehkä naisia. Ei tuolla tavalla, mitä sinä olet tehnyt. Toisella tavalla... Mutta mitäs sanot. Mennäänkö yhdessä miettimään asioita?"
Jaakko nauroi.
" Rohkeaa, kun olen melkoinen sika tyyppi vielä. Mutta mikäs siinä. Ei tämä elämä tästä mihinkään toisellaiseksi muilla ratkaisuilla urkene. Yhtä hyvin voin lähteä vaikka hornantuuttiin miettimään asioita."
Matias nauroi.
" Niin minäkin lähdin vähän ajelemaan hornantuuttiin."

Sovittu mikä sovittu.
Kaksi hahmoa lähti kulkemaan.
Hakemaan vastauksia elämästä erillaisilla näkökulmilla.
Lähtivät etsimään vastauksia hornantuutista asioita.