Hän luki tekstejäni.

Se joku muistoni.

Silloin kun aloitin kirjoittamaan sitä, mikä voisi olla pian valmis.

Hän löysi alakuloisuuden tekstistäni.

Ei sitä ollut vaikeata löytää.

Se lainehti kuin meri.

En kertonut hänelle syytä tunteseen, joka ei koskaan katoa. Olen pahoilani siitä.

Mutta tunteeni on omani. Päätökseni ovat omiani. Pitää ymmärtää elämääni, jos haluaa ymmärtää päätöksiäni. Ja elämäni ymmärtäminen on vaikeaa, jos ei ole elänyt sitä.

Elämä on subjektiivinen kokemus.

Tekoja tai ratkaisuja ei voi arvostella objektiivisesti tunnettujen moralisääntöjen mukaan. Niitä ei voi arvostella yhtään minkään lain mukaan. Voi vain toteuttaa subjektiivista näkemystään, joka usein on yhtä sekopäistä toimintaa kuin jos toimisi ihan vastoin kaikkia sääntöjään.

Elämä on alakuloinen paikka, koska oikeasti...

Olemme pirun julmia toisillemme. Tai ainakin niille, jotka ovat heikompia.

Minun elämäni on alakuloinen, koska en halua olla julma heikommille. Siihen liittyy paradikma, jota kukaan ei vain ymmärrä. Et edes sinä lukijani.