Make niminen mies oli istuuntunut kertomuspenkkiin. Penkkiin, joka paljastaa miehen ajatukset muille. Aivan tavalliseen siniseen penkkiin, jossain nimettömässä linja-autossa tietyllä reitillä pienessä kaupunkissa.
 

Make ei oikeastaan tiennyt, miksi istui sinä aamuna tuossa linja-autossa. Hän oli hortoillut pitkin ja poikin kaupunkia, ollut apaattisena baarissa ja juonut vain jäävettä. Baarin jälkeen lisää hortoilua. Välillä hän oli katsonut puolta kuuta taivaalla ja ollut kateellinen. Joku onnellinen pari istui sen alla ja lausui lemmen valoja.

Maken rakkaus oli mennyt edellisenä päivän omille teille.

Se ei ollut selittänyt mitään.

Se ei ollut pyytänyt anteeksi.

Se ei ollut edes varoittanut.

Se oli vain mennyt.

 

Vielä edellisenä aamuna tähän samaan aikaan koko maailma oli ollut valoista taivat. Nyt maailma oli suruisa helvetti.

 

Mitä varten tunteet on luotu? Eikö olisi hyvä olla, jos ei tarvitsi kärsiä. Jos tunteita ei olisi, niin elämä olisi niin paljon parempi paikka. Mitäs jos me kaikki olisimme vain psykopaatteja? Olisimme rationaalisia. Emme keskittyisi turhiin tunne puuskiin.

Ja miksi miehen pitää kokoajan olla sellainen hormonihiiri. Koko ajan testosteroni viittamassa kättä kauniiden naisten perään. Pitää päästä tapamaan, kokeilemaan. Ja seksi ei lopulta ole mitään niin ihmeellistä, että se olisi kaiken vaivan arvoista. Hormonit vain pyrkivät huijaamaan. Ne väittävät miehelle seksin olevan äärimmäisen kiinnostavaa ja joka kerta saa pettyä. Paitsi jos oikeasti tuntee.

Paitsi jos oikeasti on sen oikean kanssa.

Mutta sekin on pelkkää valetta. Potkua tulee vatsaan, jos uskaltaa olla tunteikas.

Maken katse tarkasteli muita matkustajia. Oli kaunista nuorta naista, jonka perään voisi kuolaten katsoa. Mutta ei tänään. Oli nuoria poikia, joiden ajatukset olivat muilla mailla. Oli vanhoja naisia, jotka korjailivat hiuksiaan.

Kaksi nuorta naistakin puhui keskenään ja kummatkin korjailivat otsahiuksiaan jatkuvasti. Ihan yhtä mittaa.

Mahtoivat pitkä hiukset olla epäkäytännölisiä.

Mutta niin kauniita ja houkuttelevia.

Linja-auton kuski oli keski-ikäinen mies. Hieman lihava. Kasvot eivät olleet pyöreät. Kuski taisi huohottaa ratissa kuin olisi kärsinyt liian korkeasta verenpaineesta.

Siis ihan tavallisia matkustajia.

Make ei enää katsonut mitään. Hän vain antoi katseen olla sumussa. Aivan samalla tavalla apaattisena kuin niin monen muukin matkustajan katseet.

Nukutti.

Unetus ei ollut ihme, sillä olihan tässä valvottu. Opiskelemaankin pitäisi mennä. Yliopistossa oli joitakin tärkeitä kursseja.

Mikä kurssi voisi olla tällaisella hetkellä tärkeä?

Oliko edes elämä tärkeä.

Edellispäivänä Make oli mennyt salille. Hän oli valinnut kaikista laitteista nyrkkeilysäkin ja noutanut itselleen hansikkaat.

Lyönit olivat olleet kovat. Make oli näännyttänyt itseään yrittämällä tappaa nyrkkeilysäkkiä.

" Älä nyt noin riuhdo," Oli yksi tuttu bodaaja sanonut. Miehellä oli käsivarret kuin puunrunkoja. Oikea kaappi koko mies.

" Minä nyt vain riuhdon," Oli Make ilmoittanut ja jatkanut lyömistään. Nyt linja-autossa istuessaan mies yhtä tunsi, miten käsiä särki.

"Loukkaat vielä itseäsi." Bodari oli sanonut,"Mitäs miehelle on tapahtunut?"

"Mistä vitusta luulet että minulle olisi tapahtunut jotain," Make oli huomannut huutavansa ja pitävänsä pientä taukoa, jotta saattoi kohdistaa sisäistä kuohuntaansa uuteen kohteeseen.

"Jessus," Bodari sanoi," Mikä noin paha juttu on? Onko heilasi lähtenyt toisen miehen mukaan?"

"Voi helvetti!" Make oli karjaissut ja lyönyt bodaria käsivarsiin. Tämä oli ottanut lyönnin vastaan ja kevyeellä liikkeellä sitonut miehen.

"Sososo," bodari oli sanonut," Rauhallisesti mies. Ota rauhallisesti. "

Make oli itkenyt.

Iso mies oli kyynelehtinyt.

Nyt siinä linja-autossa oli syvä häpeän tunne. Mies ei itke!

Make oli häipynyt salilta pyydellen anteeksi. Bodari oli kysynyt haluaako Make puhua, mutta Make oli vain mennyt.

Ja sillä tiellä hän oli yhä.

Menemässä?

Minne hän oli menemässä.

Ei aavistustakaan.

Ehkä hän vain menisi kotiin nukkumaan, kuiskasi alitajunta. Unen jälkeen elämä voisi asettua uusiin uriin.

Seuraavalla pysäkillä Make nousi autosta, joten tarinan jatko jää pimennyksen peittoon.