Hän ei ollut aivan varma, koska se tapahtui,

Elämä on arvaamaton paikka. Asiat tapahtuvat huomaamattomasti. Ikään kuin juttuja tehtäisiin seläntakana. Se nuori kasvoi aikuiseksi. Ja äkkiarvaamatta hän tajusi menettäneensä nuoruuden riemut. Kun toisen kokevat kipuja noustessaan ylös kohdustaan ja syntyvät aikuisuuteen....

Se nuori oli kokenut kipunsa koko lapsuuden läpi aina nuoruuteen asti. Aikuisuuteen sukeltaminen oli kivutonta, sillä kipuun oli jo turtunut.

Mutta hän ei ollut varma, koska se kuitenkaan tapahtui.

Milloin hän menetti mahdollisuuden tuntea oikeaa vastarakkautta?

Milloin sellainen mahdollisuus vietiin häneltä lopullisesti pois.

Tapahtuiko se, kun aikuisen maailma sitoi hänet vaatimuksiin.

Tapahtuiko se, kun yhteiskunta odotti aikuiselta tiettyjä asioita.

Tapahtuiko se, kun nuoruus jäi väliin kokonaan ja kehityskivut unohtuivat.

 

Tänään hän kulki katuja pitkin tyhjin silmin. Oli kylmä, mutta häntä ei paleltanut. Autojen pakoputkista nousi höyryä, mutta hän katsoi usvaa lasittuneella katseella.

Minkä on menettänyt, ei koskaan saa takaisin.

Onko menetys edes kyyneleen arvoinen, sillä kyyneleet eivät sitä tuo takaisin.

Onko menetys surtavissa, sillä siellä se menee kaukana ja saavuttamattomissa.

 

Katkera voi olla.

Katkera voi olla kaikille niille, joiden takia tuska on sisällä.

Katkeruutta ei pääse pakoon.

 

Hän huokaisee.

Huokaisu.

Taistelu on niin turhan tuntuista. Mikään ei tuo enää takaisin menetettyä ja edessä on sameaa usvaa.

Se Aikuinen matkaa takasin sinne, mistä oli tovin poissa.

Ruoka pienessä ruokalassa oli ollut hyvää.

Onko päivässä mitään muuta hyvää?

Ehkä tunnin päästä ajatukset ovat toisenlaiset, mutta tässä kylmällä kadulla kulkiessaan elämä oli yhtä kylmä kuin ilman lämpötila.

Huokaisu.