Istun tietokoneen äärellä jälleen kerran.

Olen pyörittänyt ajatuksiani ja motivoinut itseäni kirjoittamiseen.

Avaan jälleen kerran tutun tiedoston. Kirjani. Teos, jota olen nyt muutaman vuoden rakennellut. Viimeistely menee hitaasti eteenpäin.

Aivan liian hitaasti.

Menneenä vuotena olen saanut paljon ideoita. Olen ollut tekemisissä monien ihmisten kanssa, jotka ovat kadonneet saman tien elämästäni.

Olen ollut yksinäinen.

Toisinaan olen ollut masentunut.

Olen osallistunut kirjoituskilpailuun ja pian osallistun toiseen. Kolmaskin olisi työn alla,mutta se vaatisi jo aikamoista panostusta, sillä aikaa toiselle kirjalle samaan aikaa ei juuri ole. Vaikka sekin teos on jo alullaan ja juoni jopa rakennettu; ja jopa ihan tämän blogin avulla.

Joskus minulla on tunne, että olen yhtä kirjoittamisen kanssa.

Joskus minulla on tunne, että elämäni rakentuu sanojen muodostamista tiilistä. Jopa työni on sanojen kirjoittamista, mutta vain toisenlaisten sanojen. En ole vähään aikaa päivittänyt tämän blogin klooneja. En ole myöskään vähään aikaan varmistanut kirjoituksiani omalle koneelleni. Koska menneen kahden kuukauden aikana olen kirjoittanut vain vähän, niin varmistuksen ottaminen täältä ei ole vaikeaa. Ja jos sellainen maailman romahdus tulee, joka kaataa vuodatuksen serverin ja katkaisee sähkön, niin menetän tavalla muutenkin elämäni.

Minun elämäni rakentuu kuvainnollisesti sähkön varaan.

Mietin yhtä toteamusta, joka lensi eräässä keskustelussa.

"Kuva ja sana ovat erinomaisia tapoja ilmaista turhia asioita ilman sisältöä"

Tuo oli varsin hauska toteamus erään valokuvaajan suusta keskustellessamme sanan ja kuvan suhteesta.

Hän oli myös sitä mieltä, että kuva on lega ja sana on skalpeeli. Kuva tuo epätarkasti jokaiselle ihmiselle lukuisia mielikuvia lukemattomista asioista. Sanalla voi kuvia ohjata.

Mutta ilmoittaudun olemaan toista mieltä. Sana on käsite, jolla on hieman erilainen vaikutus meistä kuhunkin. Minä olen sitä mieltä, että sana on myös lega, mutta ehkä hieman hienotunteisempi leka. Sillä voi  pienessä tilassa johtaa lukija suuriin tarinoihin, kun kuva on niin järeä leka, että hienotunteisuus sillä on vaikeaa ja tarinoiden kertominen yhtä vaikeaa.

Minä olen kirjoittaja, joten pidän sanoista.

Vaikka olen myös valokuvaaja ja piirtäjä, niin sana on vain parempi tapa ilmaista itseään. Sana kertoo kuka sinä olet sisimmiltäsi. Kuva kertoo, millaiset ulkoiseet puitteet sinussa yhdessä todellisuuden otoksessa on. Vasta kuvasarja voi kertoa jotain sinusta oikeasti. Mutta kaksi virkettä kertoo jotain jo personastasi, koulutustaustastasi ja miten suhtaudut maailmaan.

Kun kirjoittaa, kannattaa olla varovainen. Sanat ovat sinun suora jatkeesi. Sisäinen maailmasi vuotaa ulos ja huutaa:"MOI!" ja toteat, että katsot 'naista, jolle tuolit tuodaan'.

Oli pakko lainata.

Se toi hyvän mielen.