Se nuori kohtasi silmät itäisessä koulussa, lähellä rajaa.
Se nuori oli hämmeentynyt.
Myös silmät olivat hämmentyneet.
Kerran.
Yhden kerran he puhuivat keskenänsä.

" Tulitko tänne koska mie oon täällä," kysyi silmät.
Se nuori puristi päätään.
" En tiennyt, että sä olet tulossa tänne."
" Vai niin," silmät sanoivat. Hänellä oli yhä päässään vihreä baskeri. Hänellä oli yhä samat lumoavat silmät. Hänellä oli yhä sama tiukka takki, vaalea sellainen, sellainen missä oli paljon nauhoja ja nappeja ja kiinnityspisteitä.

" Melkoinen sattuma," silmät sanoivat.
" niin," se nuori sanoi.

Olivat menossa koulun ruokalaan. Menivät sisään ja silmät kiirehti pois sen nuoren luota. Juoksi erilleen ja meni istumaan paikkaan, minne varmasti se nuori ei voisi tulla.
Se nuori käveli istumaan toiseen pöytään.
Se nuori oli vaiti.
Se nuori mietti, miten näin oli päässyt tapahtumaan.

Sattuma oli kuljettanut silmät samaan paikkaan vain kujellakseen.
Sattuma oli niin leikkisä kaveri.
Sattuma selvästi halusi pelata pelit loppuun asti ja vilkaista syntysisikö jotain.
Ei syntynyt.

Vain muisto siitä kaukaisesta paikasta.
Oli ilta.
Se nuori ja silmät olivat hiljaisen kartanon keittiössä ja tekivät yhdessä jotain iltapalaa.
Silmät kertoi jotain tarinaa talouskoulusta, jossa oli ollut.
Se nuori kuunteli silmien tarinaa lumoutuneena.
Muisto pyöri sen nuoren päässä.

Lopulta pari viikkoa myöhemmin se nuori käveli erään opettajan tykö; käveli paikkaa vetävän opettajan luo ja kysyi, oliko mahdollista vaihtaa oppilaitosta.
Puhuivat.
Se nuori kertoi silmistä.
Opettaja.
Vanha örmyn näköinen mies.
Näytti armeijan upseerilta.
Kapiaiselta.
Mutta niin ymmärtäväinen.
Ymmärsi ongelman.

Joitakin päiviä myöhemmin, kun silmät lähti parin pojan ja yhden tytön kanssa kaupunkiin juhlimaan, sitä nuorta ahdisti liikaa.
Piti lähteä liikkeelle.
Piti lähteä.
Se oli toiseksi viimeinen kerta, kun hän oli oppilaitoksessa.
Seuraavalla kerralla se nuori haki tavaransa ja vaihtoi koulua.

Se oli viimeinen ilta, jolloin hän näki silmät.
Sen jälkeen hän ei enää koskaan nähnyt niitä enää, eikä niiden kantajaa.
Kerran tapasi jonkun, joka kertoi jotain yleistävää.
Hyvä.
Se nuori ei enää koskaan halunnut tietää mitään silmistä.
Se nuori ei koskaan käynyt joensuussa; sieltä mistä päin silmät olivat.
Se nuori kiersi kaupungin kaukaa.
Ihan vain muistojen takia.

Ja niin on asia vieläkin.
Joensuu on saavuttamaton kaupunki.
Ihan vain muistojen takia.
Vaikka ei ole mitään käsitystä asuuko silmät siellä vai jossain aivan muualla.
Ties vaikka asuisi siellä, mistä se nuori oli kotoisin.
Ei sitä tiedä.
Mutta ei kuitenkaan siellä, missä minä asun.
En ole koskaan nähnyt häntä näillä kaduilla.
Luulen että yhä tuntisin.
En ole varma, mutta uskoisin niin....
Ehkä....