Kertomusten mittakaavassa ajassa taaksepäin... Tarinoiden harjoittelu jatkuu entisen tapaan...

Häpeä.

Raskaus oli pitkällä. Aamulla Janna oli voinut todella huonosti. Hän oli oksentanut ja tuntenut, kuinka pikkuinen oli potkinut vatsassa.
Rahat olivat vähissä.
Oli velkaa.
Oli nälkä aamupahoinvoinnista huolimatta.
Janna asui kolmiossa. Hän oli vuokrannut sen saatuaan tietää olevansa raskaana. Ajatus oli ollut äidin.
" Lapsella on hyvä olla oma huone," tämä oli sanonut. " Minä voin maksaa vuokran alkuun."
Se että äiti maksoi vuokran olikin hyvä asia, sillä kämppä oli kallis yksin asuvalle nuorelle naiselle. Hän ei olisi varmasti pärjännyt, jos ei olisi saanut pientä apua elämäänsä.
Ja tuntui, että ei pärjää, vaikka saikin apua asumiseen.
Janna oli pitänyt tuhlaamisesta. Tavaroiden ostamisesta. Kauniiden esineiden hankkimisesta. Jannasta oli ollut aina mukava olla kaunis ja käyttää kauniimpia meikkejä ja hajusteita saattoi löytää; niitä kalliimpia. Pientä kulutusluottoa oli, mistä hän ei ollut äidilleen kertonut, joka raapi nuoren naisen elämää.
Minä kuitenkin pärjään, Janna vakuutti itselleen.
Kukkarossa oli hyvin vähän rahaa sinä aamuna.
Oli nälkä.
Lapsellakin varmasti oli nälkä.
Jotain oli kaupasta haettava.
Nopea pukeutuminen rentoihin vaatteisiin, joihin iso vatsa mahtui. Ulkona oli kuuma kesäpäivä, joten mitään kovin lämmintä ei kuitenkaan tarvinnut.
Jotain löysää ja tilavaa kuitenkin.
Verkkahousut ja löysä ja suuri taskuinen kevyt kesätakki. Sellainen melkein villapaitamainen. Neuloinen kuitenkin.
Hän lähti hiippailemaan kohti läheistä sivaa, josta osti ruokansa. Laski matkalla mielessään kukkarossa olevia pennosia.
Niillä ei mitään ihmeitä saanut.
Spakettia.
Jotain halpaa purkkitöhnää.
Ehkä maitoa.
Ei ollut asiasta varma.

Kauppa oli aamupäivästä tyhjän oloinen. Yksi myyjä järjesteli tavaroita ja sanoi:" Huomenta," Jannalle rutiinin oloisesti. Janna hymyili takaisin ja sanoi:" Huomenta."
Janna otti korin läheltä kassaa ja lähti talsimaan peremmälle kauppaan.
Janna käveli tiukasti pakkattujen hyllyjen keskellä ja katseli ruokia.
Hän tarkasti niiden hintoja.
Kovin paljon ei saisi.
Joutuisi kääntymään taas äidin puoleen pian ja äiti kysyisi, mihin Jannan rahat oikein olivat menneet.
En minä voi kertoa kulutusluotosta. Se on sitä paitsi pian maksettukin, Janna pohti.
Häntä suutitti, että tässä tilassa ei pystynyt iskemään ketään miestä apuun. Iskeminen oli aina ollut Jannan menetelmä pärjätä, jos rahat olivat vähissä. Miehillä oli rahaa jakaa ja olivat auliit antamaan sitä anteliaalle naiselle. Elämän faktoja.
Tonnikalakin oli nykyään niin kallista. Mutta tonnikalat olivat niin pienissä purkeissa.
Myyjä oli keskittyny järjestämishommiin. Nosteli isoja laatikoita toisessa kaupan nurkassa äänekkäästi. Puhisi suorastaan niitä nostaessaan.
Janna nappasi pari tonnikala purkkia ja piilotti ne takkinsa isoihin taskuihin. Ne katosivat huomaamattomasti ison vatsan suojiin. Janna oli suorastaan yllättynyt, miten helposti se tapahtui.
Nainen hiipi muidenkin säilykepurkkien luo. Säilykkeet kestivät pitkään ja niillä hän pärjäisi vaikka koko viikon, jos annostelis oikein. Viikon lopulla uskaltaisi taas pyytää äidiltä rahaa ja silloin ehkä oli tilillä muitakin reittejä tulevaa rahaa.
Lihapullapurkki ja pari muuta kookasta purkkia.
Sitten hän otti maitoa kaapista. Asetti purkin ostoskoriinsa, vähän halpaa ranskanleipää leipähyllystä ja halvinta mahdollista laatikkoeinestä sekä nuudeleita.
Todellinen loistoateria!
Kassalle.
Hermostutti.
Huomaako kassa.
Janna jäi seisomaan kassan eteen ja odottamaan myyjätärtä. Tämä huomasi asiakkaan ja kiiruhti kassalle.
"Hei," myyjätyttö sanoi uudellee. Hänen rintamuksessaan luki lapussa:Kaisa.
"Miten pikkuinen voi tänään," Kaisa osoitti Jannan vatsaa.
"Potki vähän aamulla." Janna vastasi hermostuneesti hymyillen.
" Sitten kaikki on hyvin," Kaisa totesi ja alkoi lyömään ruokia kassaan. Lopuksi hän kertoi, mitä ostokset maksoivat.
Jannan rahat riittivät juuri ja juuri.
"Kiitos," Kaisa totesi ja laittoi rahat kassaan. Antoi takaisin vaihtorahat.
"Hyvää päivän jatkoa," sanoi vielä lopuksi.
" Kiitos," Janna heitti ja kiiruhti ulos kaupasta. Hänen sydänmensä löi kuin höyryveturi.
Viikon ruat.
Hän hymyili kävellessään kauemmas kaupasta.
Teko ei ollut kunniallinen, mutta ainakin lapsi ei kärsisi ruuan puutteesta nyt.
Mitä vain häpeää sinun takiasi. äiti kuiskasi vatsansa piilossa olevalle pikkuiselle. Hän taputti vatsaansa.
Mitään tehtyjä ei pidä muistella, Janna toisteli itselleen päästyään kotiin.
Mitään tehtyä ei pidä muistella, pitää katsoa vain eteenpäin... ei taaksepäin.
Janna päätti että otti sen nyt motokseen. Niin hän vältti häpeän tunteen, joka puski jostain syvyksistä esiin. Niin hän tunsi olonsa paremmaksi.