Opettaja halusi puhua äitini kanssa toisella luokalla.
Sain kirjoitusvirheiden takia ehdot suomesta.
"Ehkä voit mennä kesällä normaalikouluun kurssille," äiti kertoi minulle juteltuaan opettajan kanssa.
Myöhemmin kuulin, että mitään kurssia ei tulisi.
"Mitäs jos alkaisit kirjoittamaan?" äitini ehdotti sen kesän alkaessa minulle.
Minä aloin kirjoittamaan. Aluksi se oli vaikeaa. Kun myöhemmin minulla todettiin lukuhäiriö, sanojen tulo paperille tuli jo helpommin.
Kului aikaa.
Kärsin koulussa, mutta kotona raaputin tarinoita.
Paras hetki koulussa oli ainekirjoitus. Tarinoiden kehittäminen oli ihanaa.
Mutta koska en saanut erottua muiden joukosta; en joutua luokan eteen sanojen kanssa; minun piti olla maltillinen, mitä koulussa kirjoitin.
Kotona kirjoittamisen polku oli avoin. Tanssin sanojen maailmassa. Loin maailmoja paperille. Kehitin juonia. Luin kirjoja kuin hullu, jotta oppisin lisää kirjoittamisen taidosta.
Se oli kaunista.
Se oli Ihanaa.
Mikä voittaa sanojen maailman.
Myöhemmin aikojen saatteessa löysin piirtämisen, mutta paljon paljon myöhemmin vasta. Eivätkä piiretyt muodot koskaan voittaneet sanojen tulvaa.