Objektiivisuus on mielenkiintoinen pohdinnan aihe.

Voiko ihminen oikeasti olla objektiivinen.

Nykyaikaiset filosofit, Decartesistä asti, ovat olleet monet sitä mieltä, että objektiivinen totuus on mahdollinen. Objektiivisuus vaatii heidänkin mielestään todellisuuden tuntemista. Pitää ymmärtää, ennen kuin voi nähdä lainalaisuudet vai voi johtaa objektiivisen totuuden. Ongelmana - minun mielestäni - on ymmärtämisen subjektiivisuus.

Otan esimerkiksi äärettömyyden käsitteen. Tämän käsitteen sorkkiminen on vaarallista puuhaa, sillä sitä on pohdittu vuosisatoja ja käsiteen takana on kokonainen leegio filosofeja ja matematikkoja. Käsite on yksi sukupolvien työn tulos. Jos nykyihminen miettii kysymystä, mikä luku on 0:sta seuraava reaaliluku tai mikä on pienein mahdollinen reaaliluku, on vastaus filosofiselta näkökannalta mahdollisesti esimerkiksi pienintä lukua ei ole.

Me perustamme maailmankaikkeuden omiin havaintoihimme. Me miellämme maailman janana, jolla on alku ja jolla on loppu. Tämä johtuu, koska synnymme ja kuolemme, joten elämme tavallaan janalla. Olemme myös tottuneet mieltämään, että fyysisessä ympäristössä on esteitä, jotka muodostavat luonnollisia alku ja loppupisteitä. Mutta harvoin ajattelemme, että elämme planeetalla, jossa pinnalla ei oikeasti ole alku ja loppu pistettä. Olemme ympyrällä. Koko ympäröivä maailmamme rakentuu ympyröistä, joissa alku ja loppupiste yhdistyy.

Entä jos omien rajojemme takia olemme mieltäneet maailmankaikkeuden omien subjektiivisten lähtökohtien mukaan. Ja me todellakin haluamme pitää kiinni sovituista asioista, joille ei välttämättä ole takanaan todisteita.

On olemassa ajatustapa. Jos äärettömyyteen lisätään yksi niin tulos on ääretön. Näin varmasti on janalla. Mutta jos olemme ympyrällä... niin tulos voikin olla seuraava: äärettömyyteen lisätään yksi on miinusäärettömyys. Tämä on luonnollisesti filosofinen kysymys, sillä ympyrääkin voi pohtia kehänä, jossa on äärettömän monta pistettä ja vaikka äärettömyyteen lisäisi yhden niin tulos olisi ääretön. Mutta jos ajattelemmekin, että ääretön on on suurimman mahdollisen luvun symbooli, niin silloin ympyrällä kuvaamani asia voisi olla mahdollinen - riippuen tietenkin, että oletamme äärettömyyden olevan rajallinen - eli symbooli kuvastaan suurinta lukua. Tällä yritän sanoa, että koska olemme omien subjektiivisten havaintojemme vankeja, niin olemmeko voineet maailmanhistoriassa päätellä äärettömyyden oikein. Onko oikeasti äärettömyyttä muuta kuin mielikuvituksessamme.

No, tämä oli pohdiskelua. Äärettömyyskirjallisuus on täynnä todisteluja äärettömyydestä. Äärettömyysfilosofia on varmasti miettinyt juuri esittämääni kohtaa. Mielipiteitä riittää. Ja jotat asian vaikeuden ymmärtää, niin matematiikassa äärettömät ovat erin mahtavuisia eri luku käsitteleillä. Realilukujen äärettömyys on tavallaan suurempi kuin vaikka luonnollisten lukujen äärettömyys.

Mutta pohtikaa ajatuksiani.

Miettikää kysymystä, olemmeko oikeasti voineet päätellä maailmastamme kaikein oikein? Vai olemmeko vielä siellä keskiajalla, jossa maapallo vain oli litteä, koska aistimme sanoivat niin.

Olemmeko oikeasti subjektiivisia idiootteja, jotka vain haluavat uskoa olevansa oikeassa hinnalla millä hyvänsä?