Melko tuntemattoman opiskelukaverin kanssa painuivat laivalla ja matkasivat kohti ruotsia.
Erikoista sille nuorelle.
Erikoista, että oli noin vain lähtenyt mukaan.
Erikoista, että oli muuttanut mieltään ja lähtenyt muun opiskeluluokan perään, jotka majailivat tanskassa.

" Lähdetään muiden perään," iso kokoinen opiskelukaveri oli ehdottanut.
" Mennään vaan," oli se nuori sanonut.
Ja niin oli menty.

Mutta tuo ei ollut erikoista sen nuoren elämässä.
Erikoista tapahtui laivamatkan alkumetreillä.
Erikoista tapahtui pöydän äärellä, siinä laivan yhden kahvilan tuntumassa.
Erikoista tapahtui, kun se nuori oli syömässä nälkäänsä pientä leipää.

Tuli tyttö pöytään.
Kysyi.
" Onko tässä vapaata?"
" On," se nuori vastasi, " istu siihen vain."
Siitä se alkoi.
Samantien nämä kaksi olivat ystäviä.
Samantien heillä oli yhteiset puheenaiheet.

Sanoja riitti.
Puhetta oli.
Oli kuin he olisivat tunteneet toisensa aina.
Oli kuin he olisivat olleet aina parhaat ystävät.
Tanssimista.
Yhdessä oloa.
Se kaveri unohtui illan humussa.
Oli tämän uuden ystävättären kanssa.
Katri.
Kaunis nimi.
Katri sanoi jossain vaiheessa iltaa.
" En ole etsimässä mitään suhdetta."
Se nuori sanoi, että OK.

Oli työssä ruotsissa tämä teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva vaalea pieni kaunotar.
Oli kilpatanssia tämä pieni kaunotar, jolla toinen munuainen oli heikossa kunnossa.
Oli mukava tämä silmiin katsova ihanuus.

Vaihdettiin puhelinnumeroita ja osotteita.
Tuli Katri aamulla oppaaksi Tukholmaan, näyttämään kahdelle miehelle tietä juna-asemalle.

Pitivät jonkin aikaa yhteyttä.
Katri asui kaukaa.
Puhuivat puhelimessa, kirjoittelivat kirjeitä.
Eräänä päivänä katri kertoi seurustelevansa.
Se nuori oli suruissaaan. Kaukainen katri oli ollut hänelle kovin tärkeä.
Mutta niin kaukainen.

Olisi ehkä pitänyt mennä sinne pohjoiseen Katria katsomaan jokin päivä jo aiemmin, sillä etäsuhteissa ei ole toivoa.

Mutta.

Etäsuhteissa ei ole toivoa.
Se nuori lopetti yhteyden pidon pieneen kaunottareen.
Seurustelu oli kova pala sille nuorelle.
Hän oli niin pitänyt tytöstä.
Joten...
Parempi vain unohtaa.

Virhe, sillä elämässä on hyvä aina verkostua. Olisi kiva tietää, mitä Katrille kuuluu.
Mutta aika on kulunut jo ohi.
Koskaan ei saa enää tietää.
Sellaista on elämä.
Muistoja.

Muistoja laivamatkasta, yhdestä päivästä, joka viittasi, että elämässä oli mahdollista olla jotain kaunista.
Vihjeetkin ovat kauniita asioita.
Edes vihjeet.