Tämä tarina on omistettu kaikille näille vastaaville tapauksille, joihin on elämän aikana törmännyt. Yllättävää, miten harva oikeasti tietää, missä tilassa elää.

Krista.

Kahvio.
Siinä liikutasalin ulkopuolella.
Ikkunoista saattoi katsoa, miten tiukkiin trikoisiin pukeutuneet nuoret naiset ahkeroivat erilaisten härvelien kanssa. Joukko painoihin keskittyneitä miehiä pullisteli lihaksiaan raudan äärellä sivummalla.
Juomapulloja.
Liikettä.
Valoja.
Elämää.
Krista ja Manna olivat olleet saunassa ja suihkussa tehotreenin jälkeen. Molemmat tuoksuivat puhtailta.
He olivat nuoria parikymppisiä naisia. Eivät hoikkia malleja, vaan enemmänki sieltä toiselta puolelta vartalotyyppien maailmankaikkeutta.

" Minulta lähti taas viisi kiloa. Alan pääsemään mittoihin," Manna selitti ystävälleen, joka oli selvästi tukevampi kuin punatukkainen Manna. Mannassakin oli tukevuutta, mutta silmämääräisesti hän oli kevyempi.
" En ymmärrä," Krista selitti. Lyhyet vaaleat hiukset. Sellaiset hiukset, jotka oli helppo pestä ja vaivatonta pitää kunnossa. Melkein poikamaiset.
" Mun keskivartalosta ei paino tahdo lähteä millään," Krista sanoi. Käsiin tulee kyllä lihaksia ja reide hoikistuvat ovat aika trimmitkin jo, mutta kato nyt. Paino ei täältä vähene mitenkään. Pysyy vain saman kokoajan." Krista pyöritti kättään lantiollaan. Vatsa oli silmiin nähtävästi isoin osa aluetta.
" En osaa kyllä sanoa mitään. Teet muakin enemmän töitä," Manna pahoitteli ystävälleen." Mut eikö sitä sanotakin, et vatsasta paino lähtee heikoiten. Mä luulen että kun vain ponnistelet vielä, niin alkaa se sullakin vaikuttaa. Vaikeeta uskoa, että sun paino ei oo muuttunut mitenkään vaikka ollaan jo pari kuukautta puristettu kuin hullut noita vehkeitä."
" Sanos muuta," Krista sanoi," Mä olin aerobiktreeneissäkin. Rasvan poltossa. Oon seurannut kaloreita hulluna."
Krista puristi päätään.
" Mulla on alkanut tulla varmaan tästä treenistä pahoinvointiakin aamuisin." Krista kertoi ystävälleen." Oon ollut dietillä ja kaikkea. Johtuu varmaan siitäkin. Mietin aamulla, et pitäisikö pitää taukoa."
" Jos sulla on joku vatsatauti," Manna sanoi, " Kannattaisko käydä hoitajalla. Voisit ottaa sairaslomaa ja vähän henkähtää. Voisi tehdä sulle hyvää."
" Ei se mitään vatsatautia oo," Krista sanoi." En mä usko sairaslomiin. En osaisi olla vai paikoillani ja sitä paitsi töissö on kiirettäkin tällä hetkellä."
" Niinpä," Manna sanoi. Hänellä oli edessää kevyttä urheilujuomaa  ja kevyttä pullaa. Sellaista pullaa, joka maistui melkein paperilta. Ei mitään rasvaa tai liikaa sokeria. Ehkä jotain proteiinin tapaista.

" No eiköhän se siitä kuitenkin ala huitelemaan," Manna sanoi ystävälleen. " Ja kato asian hyvää puolta, ollaan saatu tujottaa päivät pitkät noita," Manna heitti sormeaan salilla päin painoja nostaviin komistuksiin.
Krista naurahti.
" Mua ei tollaset lihaskasat kiinnosta. Oon tavisnainen, jota kiinnostaa tavismiehet."
" Mites sen Joren kanssa meni?" Manna kysyi tässä kohtaa.
" No tuli ja meni. Niin kuin aina. Ei ne koskaan halua sitoutua. Pirun miehet. Joskus tuntuu, et mihin niitä oikeesti täällä tarttee. Ja ilmankaan ei voi olla."
" No oli sulla ja Jorella ainakin hauskaa," Manna hymyili. " Ainakin siltä se näytti."
" Joo Joo," Krista tokaisin.
" Mites Hanski?" Krista kysyi vuorostaan.
" Katotaan ny," Manna vastasi.
" Katotaan ny?" Krista toisti.
" Niin. En mä halua puhua nyt Hanskista," Manna lisäsi.
Krista nyökkäili päätään. " Vai niin."
" Ihan miten vain," Manna oli yllättäen pahalla tuulella. " Mun pitäis mennä. Pitäis käydä kaupassa."
" Juu. Mä juon tän limun äkkiä ja meen kattomaan bussiaikataulua." Krista vastasi mahdollisemman poliittisesti ja tahdikaasti. Manna oli tärkeä ystävä, eikä hän halunut alkaa satuttamaan tätä.

Ennen kuin tytöt erosivat.
" Kannattais sun kuitenkin mennä sinne hoitajalle," Manna sanoi," Jos voi pahoin, niin kannattaa ottaa selvää miksi."
" No joo, voin mä käydä," Krista pyöritteli silmiään.
" Käy ihmeessä. Tsau."
" Tsau."

Seuraavana aamuna Krista muisti Mannan kehoitukseen noustessaan huonovointisena sänkystä ja tuntiessaan olonsa oudoksi. Selkäänkin otti jostain syystä.
Ehkä hän oikeasti menisikin nyt sinne hoitsulle. Ihan vain käymään. Ehkä hoitsulla olisi jokin neuvo laihduttamiseenkin.
Onneksi työpaikassa oli hyvä työterveyshuolto ja Hoitajalle pääsi vaivattomasti.
Hoitaja oli vanhempi nainen. Silmälasipäinen, nutturahius, jonka ihossa oli monien auringonottojen ahavoittamaa väriä. Varmaan jo yli viisikymppinen tarkka täti.
" Mikäs neisillä on ongelmana," Hoitaja kysyi hauskasti Kristan tulessa sisään." Istu siihen alas," hoitaja kehoitti istumaan tuolille pöytänsä eteen.
Krista kertoi ongelmastaan.
Hoitaja katsoi naista.
"Otatko paitaa vähän ylös ja nouset seisomaan?" Hoitaja pyysi vilkaistuaan ylimalkaisesti tyttöä nopeasti.
Krista riisuntui kevyeesti.
Hoitaja katsoi tyttöä.
" Tuota," Hoitaja sanoi," Oletko tehnyt raskaustestiä viime aikoina?"
" En," Krista sanoi.
Hoitaja nousi ylös, tunnusteli vähän Kristan vatsaa.
" Olisi ehkä kannattanut. Taidan laittaa sinut saman tien lääkärille," Hoitaja ilmoitti.
" Minusta näyttää että olet jo varsin pitkällä,"
" Siis mitä?"
" Sinä taidat olla raskaana," hoitaja vastasi nostaen silmäkarvojaan.
" Häh?" Krista huomasi sanovansa.
" en ole ekspertti, mutta olet varmaan jo ainakin neljänellä tai viidellä vatsasta päätelle, mutta lääkäri osaa sanoa. paremmin." hoitaja selitti.
Krista ei tiennyt mitä sanoa.
Hänen päässään oli alkanut surrata.
Surrata ja pahasti.

Vielä enemmän surrasi, kun lääkäri kertoi hänen olevan vähintäin viidennellä.
Elämä juoksi silmien edessä ohi.
Krista näki edessään suuren tuntemattoman tulevaisuuden.
Aivan uudenlaisen tuntemattoman tulevaisuuden.
Aborttikaan ei enää ollut vaihtoehto.
Mitä äitikin sanoisi.