Rusakko.
Lihava ruskea rusakko.
Kulkiessaan metsässä pitkäkorvan vatsa roikkui melkein maassa.
Se oli hyvin syönyt kaveri.

Oli mieleltään ovela.
Paljon ovelampi kuin edes veli repolainen.
Seuraili maisemaa omia viiksikarvojaan hivellen. Tai...
Tai olisi hivellyt, jos olisi osannut.

Talon omistaja rakensi pihaansa.
Laittoi pihalle omenapuita; istutti pensaita; möyhi mullassa yhdessä perenoiden kanssa.
Pihasta tulisi komea.
Pihasta tulisi kukkiva.
Pensaista tulisi isoja.
Omenapuissa olisi paljon hedelmiä.

Talon omistaja oli innoissaan. Hän hymyili ja säteili.
Aurinko ja sisko sää olivat yhtä onnellisia. Ne auttoivat talon omistajaa.
Silloin satoi, kun kasvit tarvitsivat vettä.
Silloin paistoi aurinko, kun kasvit kaipasivat valoa.
Oli lämmintä, kun kasvit halusivat kasvaa.
Öisin ei ollut pakkasta, jotta hedelmät kypsyivät paremmin.

Rusakko pitkäkorva seurasi kaikkea ovelasti.
Rusakko pitkäkorvalla oli uudet haarukat ja veitset hankittuna.
Hampaat oli hiottu kunnolla.
Vatsa oli tyhjillään ja oli ehkä vähän laihtunutkin.
Ei sellainen käynyt laatuaan.
Ei varsinkaan, kun asui ison ruokapöydän äärellä.

Loikki pitkäkorva.
Laiskasti loikki.
Mutta kiihekästi iski hampaansa omenapuun kaarnaan.
Niin hyvään kaarnaan!
Maistuvia olivat pensaiden oksat.
Röyhtäisy.
Niin herkullinen oli ruokapöydän ateria.

Vatsa raahasi kahta pahemmin maata, kun ryömi tyytyväisenä takaisin metsään.

Jätti talonomistajan tontilleen murheellisena.
Toisen ilo on toisen murhe.
Elämän lakeja.
Rusakon lakeja.