On päiviä, kun mieli on täynnä kuin allas. Altaasta löytyy toiveita, vaatimuksia ja odotuksia. Ihmiset suhtautuvat näihin erillä tavalla. Minä masennun. Haluan olla yksin. Väsyn kaiken alla. On mietteitä, mitä elämältä odotan.

Ihastelen ihmisiä, jotka ottavat asiat rennosti. He eivät yksinkertaisesti välitä ylikuormituksesta, vaan keskittyvät huipun kärkeen, josta voi poimia yksi kerrallaan asian ja käsitellä se omalla ajallaan. Tiedän, että olen arvostellut tätä tapaa toimia monet kerrat, koska se on itsekkään tuntuista. Mutta minun pitää tunnustaa, että jos yrittää olla epäitsekäs, niin repeää palasiksi ja hajoaa.

Olen kuvannut erästä miestä moittivaan sävyyn toisinaan. Eräs herra, joka opasti syötävien sienien tuntemisessa. Kun kysyin häneltä, miten tunnistan sienen, joka näytti kovasti tatilta, niin tämä herra ei reakoinut asiaan mitenkään. Myöhemmin kurssini vetäjä yritti tiedustella asiaa, kun huomasi, että minut vain ohitettiin.

Sama tulos.

Tämä mies oli kouluttamassa meitä oppimaan aivan tiettyjä sieniä. Hän oli selvästi ottanut tehtäväkseen keskittyä juuri näihin sieniin, eikä yhteenkään toiseen sieneen.

Toki voi miettiä, olisiko voinut antaa huomiota kysymykselle ja pohtia miehen sisäistä maailmaa. Mutta olen tätä jo ennen tehnyt, joten jätän väliin.

Olin aikoinani töissä erään laulajan kanssa, jonka nimeä en tähän mainitse - julkisten nimien kertominen tällaisessa paikassa ei ole parhaita ideoita. Tämä laulaja oli hyvin tunteikas ihminen. Hän suorastaan pursui äyräiden yli. Kun meni pyytämään tältä ihmiseltä apua, hänestä näki, miten täyttyneet altaat päässä sekoittivat ajattelua.

"Öööh... tuota... jooo..." On aika harvinaista, että tämä ihminen on koskaan julkisuudessa sanaton, mutta kiireiden keskellä, jopa aina-valmis-tyyppi sulkeutuu infoähkyn ja työähkyn keskellä.

Minun pitää siis korjata lausetta. En ihastale niitä ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin sienistä kertova herra. Ihastelen ihmisiä, jotka osaavat kaiken keskellä kuunnella ja kertoa, että juuri nyt ei ole sopiva hetki keskittäytyä asiaan. Ja ihastelen eniten niitä, jotka eivät sano, että ei ole oikea hetki, mutta saavat kuulian itse tajuamaan, että asia tulee sitten myöhemmin hoidettua.

Eräs tuntemani animaatioitakin luonu kaveri oli tätä tyyppiä. Hän oli sananmukaisesti kaikkien kaveri. Oli hetkiä, jolloin tämä tyyppi oli erimieltä, mutta sanoillaan hän ei loukannut ketään. Hän osasi muuttaa erimielisyyden vitsiksi ja hauskuudeksi. Tämä kaveri olikin menestyjä. Hän tiesi tasan tarkkaan, mitä halusi elämältä ja pysyi tarkasti kiinni määrittämissään rajoissa. Kaverilla oli muutama ilkeä ominaisuus, joista en ole pitänyt, mutta hän kätki ne hyvin. Nuo muutama ominaisuutta jäivät syiksi, miksi ns. ystävyys tähän ihmiseen katosi. Hän tuli kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta ei ollut valmis ottamaan jokaista todelliseksi ystäväksi. Erittäin valikoiva.

Kaveri osasi keskittää ystävyyssuhteet tiettyihin ihmisiin, joiden kanssa sitten kulutti aikansa.

Olen ihastellut piirteitä, jotka pelastavat altaan täyttymiseltä. Minä olen ihminen, joka välitän liikaa. Haluan olla ystävä, kun pitäisi ymmärtää ottaa etäisyyttä. Yritän ahmia liikaa tehtäviä, kun pitäisi vain keskittyä jäävuoren huippuun.

Minun altaani on täynnä.

Nyt sitten kärsitään tulvasta tovin ja pohditaan, mitä seuraavaksi. Mutta elämä on aaltoilua. Tulee tulvia ja tulee kuivia kausia. Olemme huipulla ja olemme pohjalla. Sellainen on elämä.