Kanala oli siitä pienestä todella jännittävä paikka.
Nimenomaan Tädin kanala.
Paljon valkeita kanoja, jotka kotkottaen juoksivat sivulle, kun kanalan ovesta astui sisään.
Vapaita kanoja.
Se pieni luuli, että kanat ovat aina kanalassa vapaina. Vasta myöhemmin hän sai kuulla, että oli olemassa häkkikanaloitakin.
Tädin kanalassa kuitenkin kanat olivat vapaita ja kävivät munimassa seinään rakennetussa kerrostalopesässä.

Se pieni kutsui sitä kerrostalopesäksi.
Se pieni ei tiennyt oliko sillä muita nimiä.

Paljon pesälaatikoita päälekkäin ja jokaisen edessä pieni orsi, johon sai pistettyä jalan mukavasti.
Rauhallisia paikkoja munia-

Mutta ei aina.
Toisinaan munia oli seinän reunassa. Kerrostalossa oli liian vähän asuntoja kaikille, joten asunnottomat hoitivat asiansa seinän vieressä.

Siitä pienestä kananmunien kerääminen oli jännää. Oli myös jännää olla paikalla, kun täti huolehti kanojen ruokinnasta.
Mutta kanamunia se pieni saattoi kerätä itsekseen. Lämpimiä kananmunia, joissa oli usein höyheniä kiinni. Laittoi munat päreistä tehtyyn koriin ja kantoin ne sisälle. Täti pakkasi ne myöhemmin ja järjesti myyntiin. Se pieni ei tiennyt myyntiasioista mitään. Tiesi vain että kananmunia oli kiva kerätä.  

Hyvä pidellä käsissä sellaista vaalean ruskeaa munaa. Se oli niin kauniskin. Tuore kananmuna.
Ei lainkaan sellainen, mitä kaupoista sai.
Se oli paljon parempaa.
Aivan tuore kanamuna.

Kanala oli navetan toisessa kerroksessa. Sinne johti kapeat portaat, joita valaisi hämärä kattolamppu - sellainen riippuva hehkulamppu ilman mitään ihmeellisiä kuoria ympärillään. Yksinkertainen ja simppeli. Portaiden vierellä oli suuri heinäkasa, jossa saattoi välillä piehtaroida ja miettiä miten rakentaa näppäriä luolia heinien sekaan.

Heinät olivat lehmiä varten.
Niitä märehtivä olentoja varten,jotka seisoivat kanalan alla.
Kanat olivat ylimpänä ja alempana lehmät.
Sama järjestys kun sen pienen arvoasteikossa.
Ensin kanat.
Sitten lehmät.

Tädin tykönä oli kiva olla.

Josku mietin, että miksi minulle ei kerrottu tädin kuolemasta ja hautajaisista.
Olinko silloin liian kaukana.
Koska täti sairastui?
Oliko hän kauan sairaalassa.
Isä ei koskaan kertonut mitään.
Ja nyt on liian myöhäistä.
Niin kuin elämässä aina.

Mutta minä muistan sinua täti. Sinua ja kanoja. Olitte lapsuuteni valo.
Varsinkin kanat.