Jokainen satu pitää alkaa sanoilla olipa kerran. Myös tämä satu alkaa noilla sanoilla.

Olipa kerran työpaikka. Sellainen työpaikka, jota mainostettiin yhtenä suomen parhaista työpaikoista.

 

Paljon ihmisiä, jotka uskoivat olevansa jotain.

Monia idealisteja, jotka uskoivat aateisiina.

Ja niin nuoria ihmisiä, jotka olivat sortuneet idealismeihin.

Olipa kerran työpaikka, missä oman paremmuuteen uskominen oli laittanut silmien eteen esteeen, joka peitti silmät ongelmilta, joiden keskellä elettiin.

Olipa kerran työpaikka, jossa ongelmien syyt olivat aina asiakkaissa, mutta ei koskaan menetelmissä joita käytettiin.

On outoa, miten vanhoista ihmisistä usein sanotaan, että he eivät ole vastaanottavaisia uusille aatteille. Outoa siksi, että juuri tämä työpaikka oli täynnä nuoria ihmisiä, jotka eivät kyenneet ottamaan vastaan mitään, mikä ei ollut yhteensopivaa omien atteidensa kanssa.

Olipa kerran työpaikka, missä oltiin erittäin näköalattomia, vaikka koko ajan yritettiin olla visionisteja.

Tyypillisenä työpäivänä työpaikkalla tiimi saattoi heitellä hyvinkin ilkeämielisiä viestejä toislleen. Se oli työkulttuuri. Se oli se ainoa oikea hyväksytty tapa olla yhteydessä muihin työkavereisiin.

Olipa kerran työpaikka, jossa viinan käyttö työpäivänä oli luvallista ja jopa ihailtavaa.

Olipa kerran työpaikka kaikkinen totuuksineen:

 

Me olemme avaramielisiä, mutta toisella lailla tekeminen on väärin.

Me haluamme tulosta, mutta käytämme paljon aikaa turhiin juttuihin.

Me uskomme laatuun, mutta kehitämme sutta.

Me uskomme taitoihimme, mutta teemme samaa aina uudelleen ja uudellen - ja tämä ei johdu meistä vaan asiakkaasta.

Meillä on töitä, mutta työntekijät joutuvat itse hakemaan tehtävänsä ja kinumaan niitä työnjohdolta.

 

Kerran hahmo huomasi istuvansa esimiehensä kanssa. Tämä haukkui häntä projektista, jonka oli kovalla työllä vienyt siedettävään tulokseen. Hahmo katsoi esimiestä. Hahmo ei muistanut joutuneensa haukuttavaksi viimeeksi kuin kaukaisessa lapsuudessa. Nopeasti tuntui siltä, että kaikki väärät asiat olivat hahmon syytä.

Kerran hahmo oli huomauttanut ilkeästä tavasta huomautella asioista. Nyt hahmoa moitittiin huomautuksesta.

 

Sen saattoi aistia.

Sairauden tässä upeassa työpaikassa.

Tässä työpaikassa, joka oli parhaita työpaikkoja maassa.

 

Niinpä hahmo päätti tehdä petoksen. Hän asteli työpaikkahaastatteluun paikkaan, joka ei edes yrittänyt olla parhaita työpaikkoja maassa. Tuossa toisessa paikassa sovittiin kaunis sopimus, ja siitä mahtavasta työpaikasta hahmo poistui keskellä kesää, kun kaikki olivat lomilla.

Hahmo poistui jättäen kaiken jälkeensä.

Jos työ oli vain haukkumista, valittamista, tyytymättömyyttä ja näköalattomuutta, niin jatkakoon samaa rataa. Hahmoa ei kiinnostanut.

Hahmoa ei kiinnostanut, miten se niin hyvä paikka ratkaisi ongelmansa. Kai he jotain keksivät hahmon tilalle.

Syksyllä, kun Hahmo nautti uusista haasteista ja oli tyytyväinen elämäänsä, entisessä niin täydellisessä paikassa oli YT-neuvottelut. Visionistit, jotka olivat näköalattomia, olivat joutuneet taipumaan faktojen edessä.

 

Puheet ovat hienoja.

Idealismi on hienoa.

Mutta vain teot oikeasti ratkaisevat. Visionisti, joka ei osaa käyttää vanhaa pyörää hyväkseen, on surkimus.

Mutta hahmo jatkoi elämäänsä onnellisena eteenpäin.

Hahmo ei ollut visionisti eikä satuihin uskova idealisti.

Hän oli realisti.

Hän kertoi satuja vain blogissaan.