Se nuori punoutui.
Punoutui ihan huomaamatta.
Niin voi käydä, kun on tekemässä kasvinjuurutushommia isossa kasvihuoneiden ketjussa.
Niin voi käydä, jos haluaa tienata vähän rahaa kattamaan opiskelutulonsa.
Niin voi käydä, jos kolleega on kaunis nainen.

Kompleksin omisti kolmikymppinen mies, jolla oli espanialainen kumppani Carlos.

Pitkä, ruskea tukkainen tyttö kertoi omistajasta ja carlosista ja lörpötteli paljon muutakin mielellään.

Kiva tyttö. Flanelipaitainen. Napit aina vähän auki paljastavasti ja hiukset leveänä kuin eloveena tytöllä. Aina hymyilemässä. Täydellinen vartalo, tosin jalat ehkä vähän pidemmät kuin ylävartalo.

Kiva!; sana jota ei voi liiaksi toistella tässä tekstissä.

Ei siis ihme, että seitteihin punoutuu hymy huulillaan.

" ... tapasi carlosin kanarian saarilla. Ilmeisesti suuri rakkaus. Oli ollut kuulema aika shokki vanhemmille, kun oli sillä tavalla ulos kaapista - yllättävästi" tyttö virnisti selittäessään.
" Ai he ovat..?" se nuori sanoi.
" Jep, aitoja homoja." tyttö nyökkäili päätään.
" Carlos ilmeisesti teki näitä samantapaisia hommia espaniassakin. Ainakin jotain sen tapaista hän on selittänyt minulle. Carlos on kova puhumaan."
" Ulkomaalaisethan ovat sitä aina. Mites muuten täällä tuo töiden valvonta," se nuori kysyi.
" Töitä riittää," tyttö hymyili," kuten taisi sulle jo sanoakin. Eivät katso kelloa ja tehdä voi minkä tykkää. Tunti hommina. Voi tulla tekemään milloin haluaa."
" Niinhän se mies taisi sanoa," se nuori sanoi takaisin.

He juttelivat niitä näitä.
" ... minulla on niin suuri kasa veliä ja siskoja, että on ihan hyvä olla suvusta erillään," tyttö kertoi.
" Minulla ei ole kunpakaan. Ei siskoja tai veliä," Se nuori kertoi.
" Ole onnellinen. Ei niistä ole kuin haittaa," tyttö nauroi.

Se nuori oli eri mieltä.

" En ole koskaan tavannut homoja ennen," se nuori kertoi. " Jotenkin tuntuu oudolta ajatella," se nuori lisäsi.
" Ennakkoluuloja? Homot ovat ihan mukavia ihmisiä," tyttö kertoi. " Olen tuntenut jonkusen. Niiden kanssa on aina mukava heittää juttuja."
"Ei, ei ennakkoluuloja," se nuori puristi päätään. " Ei ole kukaan koskaan tunnustanut minulle. Ovat kaapeissa niin hyvin."
" Suomesta on tulossa vapaampi maan," tyttö totesi.
" Niin," se nuori hymähti," Joku haukkui minua koulussa, peruskoulun loppupuolella ja vielä lukiossakin homoksi, Olen usein epäillyt, että se kaveri oli oikeasti homo."
" Oliko?
" Ei en tiedä. Pelkkä epäillys. Vahva epäilys."
" Mutta sinä et ole homo?"
Se nuori naurahti.
" En taida olla."
" Niin et näyttänytkään."
" Näkyykö se ulos?"
" Kyllä sen jotenkin tietää. Ainakin minusta."
" Ahaa. No en ole tätä ennen oikeasti tietänyt ketään homoa."
" Tai et katsele sillä silmällä. Luulen että tietäisit, jos katselisit oikeilla silmillä."
" Kai minä katson sitten tyttöjä," se nuori totesi.

Tyttö ei jatkanut keskustelua. He jatkoivat lehtien tunkemista pieniin astioihin; juurtumista, juurtumista.
Ilma kasvihuoneessa oli kostea ja mielyttävä, valot kivat.
Se nuori mietti, miksi ei ollut niin innostunut kasvihuonepuolen hommista.

Tyttö kertoi olleensa parturi ennen.
" Kyllästyin, että asiakkaat aina höpöttivät jonni joutavia ja niihin piti vastata. En minä ole niin suuri hölösyy. Itseasiassa monet asiakkaat olivat ihan raivostuttavia ja mietin että minä haluan homman jossa saa tehdä ihan yksin asioita juttelematta. Sitten lähdin yhden toisen tytön kanssa kaupunkille töihin," tyttö kertoi," Kannettiin kuule kahdestaan siellä isoja raivaussahoja."
Jotenkin siitä nuoresta oli omituista, että tyttö väitti pitävänsä hiljaisista hommista, kun jo lyhyessä ajassa oli selvinnyt, että hän vuosi suustaan sanoja mielellään ja paljon.
Aivan kun partureilla on tapana tehdä.
" Mutta halusit viljelypuolelle?"
" Tällainen homma on kivaa," tyttö sanoi tökkiessään uutta ryhmää lehtiä turpeeseen. Pekonioita oli tulossa.
Pekonioita oli tulossa paljon.


Juttua riitti.
Juttua riitti monena iltana.

Mutta oleellisen jäi siltä nuorelta ottamatta selvää.
Tyttö seurusteli vakavasti.
Se selvisi paljon paljon myöhemmin.
Se sekoitti pauloihin joutuneen elämää paljon.

Kerran näiden kahden olessa jossain paikallisessa räkälässä juttelemassa tyttö oli sanonut: " Me voitaisiin olla ystäviä, jotka käy silloin tällöin yhdessä paikoissa."

Se nuori oli idiootti.
Olisi pitänyt ottaa tarjous vastaan.
Olla ystävä.
Se nuori olisi saanut todella hyvän ystävän.
Idiootti.
Idiootti vielä kerran.

Miksi nuoret eivät vain tajua, että verkostuminen kannattaa aina. Tunteet eivät ole niin tärkeä asia. Menestyy niin paljon paremmin, jos vain uhohtaa koko tunne puolen elämästä.

Sen nuoren mielestä tunteista on vain haittaa.
Se nuori oli jo ymmärtänyt elämän tärkeimmän faktan.

Ehkä.
Kaikille ei ole tarjota elämässä samoja ratkaisuja. Joillekin sopii toisenlaiset.

Sille nuorelle oli vaikeata olla ystävä. Tai edes miettiä ajatusta.
Pauloihin kun joutuu, niin ystävyys ei onnistu.
Muta ei vain siksi.
Se nuori oli säikky kaiken kokemansa jälkeen.
Se nuori itki muistoilleen vieläkin iltaisin ollessaan yksin.
Ja se nuori oli usein yksin.

Miksi pitää olla niin kokematon tunteiden suhteen?
Sille nuorelle ei oltu koskaan annettu tilaisuutta oppia.
Sen pienen elämästä toipuminen oli ollut äärimmäisen raskasta.
Suorastaan kamala

Se tyttö oli ehkä viimeisiä kertoja, kun se nuori enää uskalsi joutua pauloihin.
Tai ei ihan vielä.
Kaksi epäonnistumista viivähti vielä sen nuoren tiellä ja sen jälkeen.
Ennen kuin aikuisuuden viitta kiedottiin selkään.

Ja minun tarinani on jo aivan toisenlainen.
Mutta muistna sitä tyttöä vieläkin, vaikka vuosia on kulunut. En mennyt joitakin aikoja sitten yhteistapaamiseen jossain kaukana - tytön takia.
En halunut nähdä häntä vuosienkaan jälkeen.
Niin vain oli parempi.
Olisin tuntenut itseni niin typeräksi.

Tuttu tarina?
Jos ei ollut, niin olet onnekas, kuka ikinä oletkaan.
Hymyile!
Muista, kun ystävyyttä tarjotaan...
Ota se vastaan!