Sen nuoren ystävä piti pelaamisesta.
Sen nuoren ainoalla oikealla ystävällä oli aina tietokone, joka oli viimeisintä huutoa.
Se nuori oli aina kateellinen.

Sen nuoren ystävän elämä oli tietokoneilla pelaamista.
Se oli pelannut monia pelejä läpi. Pelejä, jotka ottivat tunteja ja taas tunteja aikaan.
Sen nuoren ystävän elämä oli yksinkertaista.
Sen nuoren ystävä pääsi yliopistoonkin opiskelemaan fysikkaa, vaikka oli heikompi matemaatiikassa kuin sen nuori.

Arvosanat eivät kerro ihmisestä mitään.
Arvosanat ovat puuta heinää.
Kaikkialle pääsee kuin siihen on halua.
Sen nuoren ystävä oli myös siitä esimerkki.

Sen nuoren ystävästä jotkut sen nuoren ohimenneet tutut olivat sanoneet:" Ihan kamala."
Se nuori oli toista mieltä.
Sanojat olivat olleet idiootteja.

Sen nuoren ystävä oli armeijan hommissa kaksi vuotta yhdysvalloissa.
Sen nuoren ystävä tunsi elektroniikkaa tavalla, mikä jähmetytti monet paikoilleen.
Sen nuoren ystävä valmisti laitteita kotipöydällään kolvilla ja juotoksilla.
Sen nuoren ystävä oli itsenäinen.

Tuli aika kun se nuori kasvoi aikuiseksi. Nuo tapahtumat erottivat nämä kaksi. Paikka ja maailma erosivat. Se nuoren ystävä ei ollut sitä ihmistä, joka haluaa pitää muihin yhteyksiä.
Sen nuoren ystävä halusi uskoa, että kaikki vain unohtavat hänet.
Sen nuoren ystävä alkoi käyttäytyä kuin ei olisi enää tuntenut sitä nuorta, joka kasvoi aikuiseksi.
Elämä on omituista.
Ystävyys voi kestä vuosia ja sitten...
Sitten se vain kuihtuu olemattomiin.
Surullista.

Miksi me annamme linkkiemme kuolla.
Miksi meistä tulee niin helpolla yksinäisiä.