Pimeällä kadulla.

Nousen autosta ulos.

Pakkasta on viitisen astetta ja tuuli puhaltaa takin läpi ja iho kiljuu.

Tähän aikaan aamusta on vain pimeää ja koko luonto odottaa auringon nousevan horisontin takaa. Mutta minulla on aina olo, että voisin tanssia.

Tähän aikaan voisi tuntea, miten elämä film noiria, ja minä olen se antisankari sarjana liikkuvien kuvien rytmissä.

Ja näinä hetkinä kohtaa aina elämän faktoja.

Näen kuinka vanha työkaverini kulkee kadun yli.

Näen kuinka vanha työkaveri tulee parkkitalosta ja kulkee töihinsä.

Kymmenen vuotta yhteisiä töitä.

Kymmenen vuotta käyty syömässä yhdessä.

Ja nyt.

Emme enää tervehdi nädessämme.

Joillakin on outo elämänkatsomus, mutta kunnioitan näkemystä.

Joidenkin elämään ei kuulu ylimääräisiä ihmisiä.

Näin vain on.

En huuda tervehdystä entiselle kaverilleni. Ei ole minun luontoni mukaista.

Hämäryys tervehtii taivaalta.

Olen mies varjoissa. Se on minun valintani.

Huomenna sataa vettä. Tänään ei kannata tiputtaa pisaroita asfaltille.

Suuntaan omaa työpaikkaani kohti.